Tennis: Luotetaan ennakkosuosikkeihin!
Maanantaina tennis tajosi meille kaksi osumaa, kun vihjeissä olleet Lajovic ja Berdych hoisivat ottelunsa tyylikkäästi, ja tänään haetaan voittoputkelle jatkoa. Suuria yllätyksiä ei olla tämän viikon turnauksissa nähty, eikä niitä lähdetä tänäänkään hakemaan. Otetaan siis kiinni kahteen otteluun, jotka meidän mielestä tulisi löytyä tänään jokaisen vetolapulta.
F. Lopez – D. Goffin
Valinta: 0-2 (1,67) @Unibet
Selkeänä ennakkosuosikkina otteluun lähtevä belgialainen David Goffin koki viime viikolla pettymyksen, tippuessaan Montpellierissä jo välierissä. Eilen kuitenkin turnauksessa neljänneksi sijoitettu belgi voitti otteluna näytöstyyliin 2-0(6-1, 6-3). Tänään Goffinin haastaa pykälää kovempi, maailmanlistalla sijalla 37 oleva espanjalainen, Feliciano Lopez. Kokenut, 37-vuotias, espanjalainen on viime vuosina tullut alas rankigissä ja erityisesti kaksinpelissä rahkeet ovat enää riittäneet alkukierroksille. Lopezilla on takanaan haastavampi avauskierroksen ottelu sekä hävitty nelinpeliottelu, joten myös lepoetu on belgialaisen puolella. Herrat ovat kohdanneet toisensa kolme kertaa ja Goffin on vienyt kaikki ottelut puhtaasti 2-0. Tänään ei siis uskota tuon trendin muuttuvan. Unibet tarjoaa kohteelle vielä ihan kohtuullisen kertoimen, joten tämä kohde löytää tiensä lapulle.
P. Gojowczyk – A. Mannarino
Valinta: 2 (1,83) @Unibet
Päivän toisessa ottelussa yhteen iskevät ranskalainen Adrian Mannarino sekä saksalainen Peter Gojowczyk. Mannarino saa otteluun vain hieman pienemmän kertoimen, mutta allekirjoittaneen mielestä on huomattavasti suurempi suosikki. Mannarinolla on kauden alku ollut näistä kahdesta huomattavasti vahvempi, vaikka viime viikolla tie nousikin Sofiassa pystyyn yllättäen jo ensimmäisessä ottelussa. New Yorkissa ranskalainen pääsi suoraan toiselle kierrokselle ja onkin saanut levätä lähes täyden viikon. Maailmalistalla 38 pykälää heikommalla sijoituksella majaileva Gojowczyk on sen sijaan pelannut viimeisen vuorokauden aikana jo kaksi ottelua. Lepoa ei siis juurikaan ole hänelle tullut. Herrojen edellisestä kohtaamisesta on jo reilu vuosi aikaa ja tuolloin Mannarino oli vahvempi, vieden ottelun puhtaasti 2-0. Uskotaan siis ranskalaisen sisuuntuneen sekä levänneen viime viikkoisen tappion jälkeen ja ottavan tänään voiton saksalaisesta. Myös tähän kohteeseen korkein kerroin löytyy Unibetin sivuilta.
Päivän ensimmäinen ottelu alkaa jo kello 15.00 ja toinen ottelu kello 20.00. Napatkaa siis kohteet talteen ja toivotaan voitolliselle viikolle jatkoa.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…