Liiga: KooKoo hakee voittoputkelle jatkoa
Illan viiden ottelun kierrokselle löytyy mukavasti pelattavaa. Katseet kääntyvät sekä Turkuun että Jyväskylään, sillä vierasjoukkueet yrittävät jatkaa voittoputkiaan kyseisillä paikkakunnilla.
TPS – KalPa
KalPa ML kerroin 2,15
Joukkueet kohtasivat edellisen kerran tämän viikon tiistaina, jolloin KalPa oli kotikaukalossaan vahvempi lukemin 3-1. TPS sortui jäähyilemään KalPaa enemmän ja vaikka TPS pelasi hyvää alivoimaa, ei TPS kestä samanlaista jäähyilyä kotikaukalossaan.
KalPan vuosi on alkanut vakuuttavasti, sillä TPS ja Pelicans kaatuivat hyvällä 60-minuutin pelillä. Varsinkin Jonne Tammela oli varsin oivalla pelipäällä TPS-ottelussa ja sama meno jatkunee myös vieraskaukalossa.
Kertoimien valossa TPS on hienoinen suosikki otteluun lähdettäessä, mutta KalPan vahva suorittaminen ottelusta toiseen kallistaa betsaajan vierasjoukkueen kyytiin. Vierasjoukkue lopullisena voittajana on vaikea sivutettava kupongilta.
JYP – KooKoo
Valinta: KooKoo +1 kerroin 1,96
JYP kärsi tiistaina hieman yllättäen vierastappion HPK:lle. JYP löi jatkuvasti lukuisia tilanteita HPK:n Dominik Hrachovinan vartioimalle maalille, mutta viimeistely vieraskaukalossa oli heikkoa. KooKoota vastaan paikkoja aukeaa varmasti samoilta paikoilta, mutta viimeistelyn on parannuttava reilusti, mikäli JYP haluaa palata voittojen tielle.
KooKoo ei tänä vuonna ole tappioita kärsinyt, ja on peräti kolmen ottelun voittoputkessa. Kouvolalaiset keikkuvat sarjataulukossa viimeisellä play-off paikalla ja vaikka paikka kevään ratkaisupeleihin on kaikkea muuta kuin varma, voi KooKoo nappisuorituksella yltää viimeiseen play-off paikkaan.
JYPin maalilla aloittaa varsin ailahtelevan nuorten turnauksen pelannut Veini Vehviläinen. KooKoo pelaa varmasti ennakkoluulottomasti ja verkko heiluu myös vieraspäädyssä. Maalin vierastasoitusta on vaikea vastustaa ottaen huomioon kotijoukkueen aloittava maalivahti sekä heikohko viimeistely.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Pitsiturnaus 2021 – voita Liiga-joukkueen kausikortti!
Raumalla joka vuosi pelattava legendaarinen jääkiekon Pitsiturnaus on jälleen täällä! Coolbet tarjoaa kauden avauksesta alkaen…
KHL-vihje 18.10: Torpedo – Jokerit
Päivän KHL-vihje napataan Torpedon ja Jokereiden välisestä ottelusta. Jokerit aloitti vieraskiertueensa upealla 2-3 voitolla, joten…
Päivän NHL-vihje: New Jersey Devilsin hurja lento jatkuu ensi yönä
Torstain ja perjantain välisenä yönä NHL:ssä nähdään yhdeksän ottelun kierros. Katseet kohdistetaan Prudential Centerille, jossa…
Liiga-vihje 17.10: Ilves hakee jatkoa voittoputkelleen!
Liigassa pelataan tänään kolme ottelua. Päivän Liiga-vihje napataan tällä kertaa KooKoon ja Ilveksen välisestä ottelusta.…
Päivän NHL-vihje: Washington Capitals jyrää New York Rangersin
Seuraava Päivän NHL-vihje poimitaan keskiviikon ja torstain väliseltä kierrokselta, joka käsittää neljä ottelua. Tarkastelun alle…
Vedonlyöntituplaus: Futista ja KHL-kiekkoa!
Vedonlyöntituplaus jatkuu tänään kahdella lapulla, kun eiliset kohteet napattiin maanantain kunniaksi kiinni 4/4 tuloksella. Vedonlyöntituplaus…