Atletico yllättää Estadio Vicente Calderonilla!
Atletico kohtaa tänään Mestarien liigan toisessa puolivälierä ottelussa Barcelonan. Barcelona voitti ensimmäisen ottelun kotonaan 2-1, joten vieraat lähtevät illan otteluun pienestä ennakkosuosikin asemasta.
Atletico Madrid – Barcelona
Valinta: Jatkoon menevä joukkue Atletico (3,95)
Monien papereissa Barcelona on varmasti ottelun suuri ennakkosuosikki. Me näemme ottelun lähtökohdat erittäin tasaisina ja lähdemmekin hakemaan yllätystä Atleticon jatkoonmenon muodossa.
Ensimmäinen ottelu päättyi Barcelonan 2-1 voittoon, mutta Atletico sai äärimmäisen tärkeän vierasmaalin tehtyä, kun Fernando Torres iski Atleticon johtoon 25 peliminuutin jälkeen. ”Ticon” ilta synkkeni, kuitenkin kymmenen minuuttia maalin jälkeen, kun Torres hölmöili itsensä suihkuun ja vieraat joutuivat taistelemaan vajaalla todella pitkään. Barcelona pyöritti peliä rajusti yhden miehen ylivoimalla, mutta ennen Torresin ulosajoa ottelu oli todella tasainen.
Atletico nappasi maukkaan 1-3 vierasvoiton Espanyolista ennen tämän illan ottelua. Koke sekä Griezmann olivat jälleen vahvassa iskussa ja Koke osallistuikin jokaiseen Atleticon maaliin syöttöjen ja maalien merkeissä.
”Tico” on ollut maagisen kovassa vireessä Estadio Vicente Calderonilla ja tänään täpötäysi kotiareena tulee olemaan varmasti todella iso apu kotijoukkueelle.
Barcelonan kenraali ei mennyt ihan toivotulla tavalla sillä joukkue koki kauden neljännen tappionsa, kun Real Sociedad nappasi yllättäen 1-0 kotivoiton. Vaikka Barcelona lepuutti Iniestaa, Suarezia sekä Jordi Albaa niin tästä huolimatta tappio oli yllättävä ja se jätti muutamia kysymysmerkkejä ilmoille.
Barcelonan loistelias hyökkäyspeli ei ole toiminut viime aikoina parhaalla mahdollisella tavalla. Barca oli ajoittain suurissakin vaikeuksissa Atleticoa sekä Real Madridia vastaan pelatuissa otteluissa ja näytti välillä jopa aseettomalta.
Me lähdemme hakemaan tähän otteluun suurta yllätystä ja hyppäämme Atleticon kelkkaan. ”Tico” on vaikea vastustaja etenkin kotiluolassaan ja Barcelona ei tule pääsemään tänään helpolla. Atletico on mielestäni vahvempi joukkue erikoistilanteissa ja se saattaa hyvinkin olla yksi tämän ottelun ratkaisuista.
Muut valinnat:
Benfica – Bayern Munchen yli 2,5 maalia (1,82)
Lewandowski tekee maalin päällä (7,00)
Mascherano saa varoituksen (3,00)
Godin tekee maalin päällä (16,00)
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…