Barcelonalla todellinen kasvojenpesu edessä!
Espanjan Super Cupissa nähtiin viime viikolla valtava yllätys, kun ensimmäisessä osaottelussa Athletic Bilbao kaatoi suuren ja mahtavan Barcelonan tylysti kotonaan 4-0. Ottelun sankariksi nousi lopulta Artiz Aduriz, joka iski kolme maalia Blaugranan verkkoon.
Kasvojenpesu on siis todellakin edessä tänään katalonialaisilla. Maailman parhaaksi seurajoukkueeksi haukuttu Barcelona on illalla kovan paikan edessä, kun sen täytyy voittaa vähintään 4-0 Camp Noulla mikäli mielii nostaa pokaalia kuudennen kerran kalenterivuoden aikana.
Kokoonpanojen odotetaan olevan hyvin samanlaiset molemmilla joukkueilla kuin ensimmäisessä ottelussa, eikä Barca saa vieläkään Neymaria mukaan taistoon. Tänään nähdään kuitenkin aivan eri Barca kuin ensimmäisessä kamppailussa.
Messin johdolla Blaugrana tulee vyörymään alusta alkaen Bilbaon maalia kohti ja uskon itse, että taistelu pokaalista kääntyykin kaikkien vaiheiden jälkeen Barcelonan hyväksi. Barca -2,5 antaa huikean kertoimen ja lapulle painetaan myös kotijoukkueen yli 2,5 maalia.
Valinnat: Barca -2,5 (2,10) / Barca yli 2,5 maalia (1,54)
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…