Coolbet tarjoaa kertoimet Donald Trumpin vaalilupauksille!

Donald Trump valittiin taannoin Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi varsin likaisena pidetyn puolentoista vuoden vaalikampanjan päätteeksi. Vaalikampanjan aikana tuleva presidentti ”lupasi”  luonnollisesti tehdä monia suuria asioita, jos hänet valitaan Valkoiseen taloon. Nyt monet ihmiset odottavatkin pelonsekaisin tuntemuksin käyvätkö Trumpin ”ukaasit” toteen.

Yksi Trumpin eniten kohua nostattaneista lupauksista oli rakentaa muuri USA:n ja Meksikon rajalle. Nähtäväksi jää, syntyykö ”The Great Wall”, mutta sitä odotellessa asiasta voi lyödä vetoa Coolbetilla. Muurin pystyttämiselle tarjotaan tällä hetkellä 25,00 kerrointa. Muurin lisäksi tarjolla on useita kohteita eri vaalilupauksista.

Kuinka pitkään Donald Trump jatkaa presidenttinä?

Trump astuu virkaansa tulevan tammikuun aikana, mutta jo nyt voi lyödä vetoa siitä, valitaanko hänet myös seuraavalle nelivuotiselle kaudelle toimimaan Yhdysvaltain ykkösmiehenä. Kertoimet puoltavat tällä hetkellä sitä, ettei näin tule tapahtumaan, sillä uudelleenvalinnan kerroin on 2,40, kun taas presidentin vaihtumisesta tarjottava kerroin on 1,60.

Kuka tietää miten tässä sopassa lopulta käy, mutta voihan Donald Trump ollakkin kaikkea muuta kuin monet hänestä tällä hetkellä ajattelevat, ja mies yhdistää kansan ja kansakunnat. Ehkä hänelle myönnetään Nobelin rauhanpalkinto?

Kyllä, myös tästä palkinnosta voi lyödä vetoa. Coolbet tarjoaa Trumpin mille tahansa Nobelin palkinnolle ennen vuotta 2022 kertoimen 25.

Tästä Donald Trump -erikoiskertoimiin

Aiheeseen liittyvät uutiset