Coolpickz -viikonloppukierroksen pääosassa Valioliiga!
Coolpickz -viikonloppukierroksella melkein puolet kohteista tulevat Englannin Valioliigasta. Mukana on kuitenkin taas mukavasti pelejä pohjoismaista ja on sekaan heitetty myös ottelut Italiasta sekä Espanjasta. Me iskemme kyntemme Serie A:n otteluun, jossa kohtaavat Inter ja Napoli.
Huomioi tämä kohde tältä Coolpickz -kierrokselta:
Inter – Napoli
Valinta: X ja yli 2,5 maalia
Serie A:ssa toisena oleva Napoli matkaa Milanoon Interin vieraaksi. Napolin kone on yskinyt pahasti viime aikoina vieraskentillä. Edellinen vierasottelu päättyi 3-1 tappioon Udinesea vastaan, mutta ottelusta on jo kaksi viikkoa aikaa. Tulivoimaa Napolin joukkueesta löytyy kun joukkueen ykköstykki Gonzalo Higuain on tehnyt tällä kaudella jo 30 maalia.
Inter on sarjataulukossa neljäntenä, 12 pistettä Napolia perässä. Illan ottelu on varsinkin isännille erittäin tärkeä. Interin peli onkin rullannut nyt kotona varsin mallikkaasti vaikka joukkue hävisikin edellisen kotiottelunsa Torinolle lukemin 1-2. Inter puolustaa myös hyvin kotonaan, mutta tänään vastaan asettuu yksi Serie A:n tehokkaimista hyökkäyksistä. Uskotaan että ottelusta tulee tasainen vääntö, jossa nähdään kuitenkin mukavasti maaleja!
Veikkaa ilmaiseksi & voita 5000€ Jackpot!
Tässä meidän rivimme kokonaisuudessaan. Muistakaa jakaa rivinne Facebookissa, jotta pääsette mukaan 5000€:n Jackpotin metsästykseen!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…