Copa America käynnistyy tulevana yönä!

Copa America -turnaus potkaistaan käyntiin tulevana yönä klo 4:30. Turnauksen avausottelussa kohtaavat USA ja Kolumbia.

USA – Kolumbia

Valinta: Kolumbia DNB (1,71) / Kolumbia (2,55)

Saksalaisvelho Jurgen Klinsmann on virittänyt USA:n mukavaan iskuun Copa America -turnauksen alla. USA on voittanut neljä viimeisintä otteluaan ja joukkoon on mahtunut muutama kova päänahka, kuten esimerkiksi Ecuador.

Kolumbian edelliset ovat sujuneet mukavasti USA:n tapaan sillä joukkue on voittanut kolme edellistä otteluaan. Joukkue on tehnyt näissä kaikissa peleissä vähintään kolme maalia.

Kolumbian avauskokoonpanosta löytyy muutamia todella kovia pelimiehiä. Suurimmat katseet kääntyvät varmasti James Rodrigueziin, jonka kausi Real Madridissa ei sujunut aivan toivotulla tavalla. Hyökkäyspäästä löytyy muitakin kovia miehiä, kun kärjessä viilettää Carlos Bacca, joka iski 18 maalia Serie A:ssa. Hyökkäyspää täydentyy vikkelään laituriin Juan Cuadradoon.

Kolumbian maalia vartioi David Ospina, joka jäi tällä kaudella vähälle vastuulle Arsenalin maalilla. Tästä huolimatta Ospina on kovan luokan maalivahti ja mies lukeutuu tässäkin turnauksessa Kolumbian tärkeimpiin pelaajiin.

Kolumbialla on enemmän tähtipelaajia kuin USA:lla, mutta uskon vahvasti, että USA paikkaa tähtipelaajat vahvalla joukkuepelillään. Tästä huolimatta me luotamme turnauksen avausottelussa Kolumbiaan varsin mukavalla kertoimella!

Kannattaa seurata myös James Rodriguezin otteita Kolumbian paidassa. Uskomme vahvasti, että mies palaa maajoukkueessa omalle tasolleen ja johdattaa esimerkillään Kolumbian voittoon turnauksen avausottelussa.

Turnausvedot

Javier Hernandez (mex) voittaa maalikuninkuuden (22,00)

James Rodriguez (col) voittaa maalikuninkuuden (28,00)

James Rodriguez (col) tekee enemmän maaleja, kuin Gabriel Barbosa (bra)

Lohko, jossa tehdään eniten maaleja, D-lohko (2,65)

Lohko, jossa jaetaan eniten varoituksia, B-lohko (4,30)

Coolbet tarjoaa mahtavan talletusbonuksen uusille asiakkailleen!

Coolbet on uusi vedonlyöntisivusto, joka avasi ovensa tämän vuoden toukokuussa. Vedonlyöntiyhtiö tarjoaa tuotteitaan EU-lisenssillä ja tarjolla on todella uudenlainen vedonlyöntialusta, jota ei ole aikaisemmin nähty. Eurooppalaisen lisenssin ansiosta voitot ovat tuttuun tyyliin suomalaisille verovapaita.

Coolbet tarjoaa uusille asiakkailleen 100% talletusbonuksen jopa 200€ asti. Vvihjeet.com suosittelee Coolbetia vahvasti niin vedonlyönnin tulokkaille kuin kokeneille betsareille. Coolbet on trendikäs valinta urheiluvedonlyönnistä kiinnostuneille.

Copa America-kohteet ja Coolbetin tarjous talteen tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset