EM-karsinnat 8.10: ”Riven” johdolla me mennään kisoihin!
EM-karsinnat alkavat olla loppusuoralla, kun jäljellä on enää kaksi ottelu-kierrosta. Useissa lohkoissa on vielä jatkopaikat jakamatta, joten panosta riittää myös viimeisille kierroksille.
Romania – Suomi
Valinta: Suomi yli 0,5 maalia (1,90)
Romania on hyvissä asetelmissa jatkopaikan suhteen, mutta mikään ei ole varmaa – ainakaan vielä. Tänään joukkue kohtaa kotikentällään Suomen täydellä stadionilla sillä tuomio tyhjille katsomoille pelaamisesta kumottiin viime hetkillä.
Romanian neljässä edellisessä ottelussa on nähty käsittämättömästi ainoastaan yksi maali. Kolmen edellisen kierroksen saldona on kolme 0-0 tasapeliä. Romania lähtee otteluun hurjan suurena ennakkosuosikki, mutta annetaan Suomelle mahdollisuus.
Huuhkajat ovat voittaneet kaksi edellistä otteluaan Kanervan alaisuudessa, mutta jos rehellisiä ollaan niin tuuriakin on ollut tällä kertaa matkassa mukana mikä on toisaalta ollut harvinaista herkkua Suomelle.
Eremenkon, Sparvin sekä Riskin puuttuminen kokoonpanosta heikentää Suomea merkittävästi, mutta toisaalta ovathan voitotkin napattu ilman Eremenkoa.
Suomella ei ole tänään mitään hävittävää sillä vain voitto kelpaa tästä pelistä. Suomen maalille tarjottu kerroin (1,90) on otettava lapulle pienten sinivalkoisten silmälasien siivittämänä.
Skotlanti – Puola
Valinta: Yli 2,5 maalia (2,30)
Kotijoukkue Skotlannilla ei ole enää mahdollisuuksia kahden parhaan joukkoon, mutta lohkon kolmospaikka on vielä haarukassa. Lohkon kolmospaikka vaatii kuitenkin pisteitä illan ottelusta.
Skotlannin kannalta voitto olisi todella tärkeä, mutta tasapelilläkin haaveet ovat elossa jollain tasolla. Skotlanti tarvitsee tänään maaleja, joka tulee varmasti avaamaan Puolalle maalipaikkoja etenkin ottelun loppuhetkillä.
Myös vierasjoukkue Puolalla riittää panosta illan otteluun. Joukkue taistelee kovasti suorasta jatkopaikasta, mutta kaiken mennessä pieleen Puola saattaa valahtaa lohkossa peräti neljänneksi.
Puolan maaliruisku Robert Lewandowski on ollut viime aikoina jäätävän kovassa iskussa, joten mieheltä on lupa odottaa paljon myös tänään.
Jos Puola onnistuu tekemään ottelun avausmaalin varhaisessa vaiheessa niin Skotlannin on avattava peliään ja uskon, että maaleja tullaan näkemään. Kerroin on sen verran kova, että tätä tarjousta en aio tänään ohittaa!
Muut valinnat:
Kreikka, tasapeli ei vetoa (2,00)
Robert Lewandowski tekee maalin (2,15)
Albania – Serbia yli 1,5 maalia (1,60)
Aiheeseen liittyvät uutiset
Eurofutiksen Coolbet League – jopa 3000€ palkinnot!
Eurooppalaiset jalkapallon huippusarjat ovat käynnistymässä ja sen johdosta Coolbet tarjoaa asiakkailleen mielenkiintoisen Coolbet League -veikkauskisan!…
Valioliiga-sunnuntai 21.10: Everton – Crystal Palace
Valioliiga-sunnuntai tarjoilee meille tällä kertaa yhden ottelun, kun Everton kohtaa Crystal Palacen Goodison Parkilla. Everton…
NFL-vihjeet: Viikko 7 sunnuntai
NFL-vihjeet 21-10-2018 päivälle kattavat seitsemännen viikon sunnuntain otteluita. Kierros alkaa jo 16.30, joten herkkua on…
NBA-vihje 18:10: Philadelphia 76ers – Chicago Bulls
Torstain NBA-vihje tulee Chicago Bullsin ja Philadelphia 76ersin välisestä ottelusta. 76ers avasi kautensa tappiolla Bostonia…
KHL-vihje 18.10: Torpedo – Jokerit
Päivän KHL-vihje napataan Torpedon ja Jokereiden välisestä ottelusta. Jokerit aloitti vieraskiertueensa upealla 2-3 voitolla, joten…
Päivän NHL-vihje: New Jersey Devilsin hurja lento jatkuu ensi yönä
Torstain ja perjantain välisenä yönä NHL:ssä nähdään yhdeksän ottelun kierros. Katseet kohdistetaan Prudential Centerille, jossa…