EM-kisojen toinen pelipäivä käyntiin Albania – Sveitsi ottelulla!

Jalkapallon EM-kisat saatiin eilen käyntiin, kun kisäisäntä Ranska kaatoi Romanian 2-1. Kisat jatkuvat tänään kolmella ottelulla, joista Albania – Sveitsi käynnistyy jo klo 16:00.

Albania – Sveitsi

Valinta: Yli 2 maalia (2,03)

A-lohkon kamppailu Albania – Sveitsi potkakaistaan käyntiin jo klo 16:00. Sveitsi on ottelun ennakkosuosikki, mutta joukkueen yllä leijailee jonkinverran kysymysmerkkejä turnauksen alla.

Sveitsi teki EM-karsinnoissa peräti 24 maalia, mutta lukema hämää heiman sillä karsintalohkossa oli mukana esimerkiski San Marino, jonka Sveitsi kaatoi 7-0.

Albania lähtee käytännössä jokaiseen EM-kisaotteluun altavastaajan asemasta, mutta sillä ei ole joukkueelle suurta merkitystä. Ensikertaa EM-kisoissa esiintyvä Albania tulee olemaan hankala vastustaja Sveitsille sekä lohkon muille joukkueille.

Ennustan päivän ottelusta tasaista vääntöä. Albania ei ole niin heikko, kuin kerroin antaa ymmärtää ja turnauksen avausottelussa on aina oma mausteensa, kuten eilen nähtiin. Uskon vahvasti, että Albania onnistuu tänään maalinteossa ja tästä syystä yli kahdelle maalille tarjottu kerroin (2,03) kelpaa peleihin mukavasti.

Wales – Slovakia

Valinta: Slovakia yli 0,5 maalia (1,50) / Slovakia DNB (1,95)

Päivän toisessa kamppailussa Wales kohtaa Slovakian. Molemmat joukkueet puolustavat kurinalaisesti ja iskevät vastaan, kun paikkoja avautuu. On jännittävää nähdä kumpi ottaa pallonhallinan itselleen ja miten ottelu etenee.

Wales on niukka suosikki kertoimien perusteella, mutta me hyppäämme Slovakian kelkkaan. Me nostimme ennakoissamme Slovakian yhdeksi kisojen yllättäjäksi ja uskomme joukkueeseen tänäänkin maukkaiden kertoimien saattelemana.

Englanti – Venäjä

Valinta: Englanti (1,92)

Myös Englanti aloittaa kisaurakkansa tänään. Englannin ja Venäjän fanit tappelivat jä hölmöilivät jo eilen, joten luvassa on tiukka ottelu myös katsomon puolella.

Englanti on ottelun suuri suosikki, joten joukkueelle tarjottu kerroin ihmetyttää suuresti. Venäjän kokenut ryhmä ei ole enää takavuosien iskussa enkä jaksa uskoa ihmeisiin ainakaan tänään.

Englannin nuori porukka ei tule pääsemään tänään helpolla, mutta voiton joukkue tästä ottelusta tarvitsee, jotta turnaus lähtee käyntiin odotetulla tavalla. Englannille tarjottu (1,92) kerroin on sen verran kova, että siihen on tartuttava.

Veikkaushuone & 24hBet tarjoavat ilmaisvetoja EM-kisojen jokaiselle pelipäivälle

Veikkaushuone sekä 24hBet tarjoavat ilmaisvetoja EM-turnauksen jokaiselle pelipäivälle. Pääset nappaamaan ilmaisvedot talteen kätevästi alla olevista kuvakkeista.

24hBetin ilmaisvedot talteen tästä!

Veikkaushuoneen ilmaisvedot talteen tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset