EURO 2016 kilpailu: Ensimmäinen viikkokilpailu!
Jalkapallon EM-kisat (EURO 2016) potkaistaan käyntiin huomenna perjantaina Ranskassa. Me käynnistimme kisojen kunniaksi kilpailun, jossa on luvassa upeita palkintoja pitkin kisoja ja pääpalkintona VIP-liput Ilves-Valencia otteluun.
EURO 2016 kilpailu
Kilpailussa on tarkoituksena kerätä mahdollisimman paljon pisteitä erilaisista, niin pienistä kuin suuristakin, kohdekokonaisuuksista.
Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa veikataan koko turnauksen kulku erilaisilla kohteilla. Toinen vaihe koostuu viikkokilpailuista, joista kerätyt pisteet lisätään lopuksi ensimmäisen vaiheen pisteisiin. Saat siis pisteitä ensimmäisestä vaiheesta sekä toisesta vaiheesta. Kilpailu jatkuu koko EM-kisojen loppuun asti.
Me hoidamme kilpailussa pistelaskun puolestasi, joten sinun ei tarvitse täristä suuntaan tai toiseen tämän asian takia. Pistetilanne päivitetään myös jokaisen viikkokisan yhteydessä tälle kampanjasivulle.
EURO 2016 viikkokilpailu 1
Viikkokilpailu 1 kestää 10.-12.6. välisen ajan ja se pitää sisällään seitsemän erilaista kohdetta. Jokaisesta kohteesta on mahdollista saada kaksi lisäpistettä, jotka lisätään ensimmäisen vaiheen pisteisiin.
Ensimmäisessä viikkokilpailussa eniten pisteitä kerännyt veikkaaja voittaa kaksi lippua 21.6. Helsingissä pelattavaan HIFK-AIK otteluun.
Viikkokilpailu 1 kohteet:
- Ranska – Romania, ottelun lopputulos
- Albania – Sveitsi, puoliaika/lopputulos
- Wales – Slovakia, otteluveto ja maali/pistemäärät
- Englanti – Venäjä, ottelun avausmaalin tekijä
- Turkki – Kroatia, 1×2 tasoituksella Turkki -1
- Puola – Pohjois-Irlanti, highest scoring puoliaika
- Saksa – Ukraina, viimeisen maalin tekijä
Viikkokilpailun ohjeet ja säännöt:
- Lyö singlevetoja yhdestä tai useammasta viikkokilpailun kohteesta Veikkaushuoneella tai 24hBetillä. Minimipanos on 2€/kuponki.
- Jokaisesta osuneesta vedosta saa kaksi pistettä, joten jos saat koko rivin oikein, sinulla on mahdollisuus napata peräti 14 lisäpistettä. Jokaiseen kohteeseen voi asettaa vain yhden singlevedon eli yhdistelmävetoja ei hyväksytä mukaan kilpailuun.
- Lähetä pelattu pelikuponkisi osoitteeseen info@vetovihjeet.com. Kuponki tulee olla lähetettynä viisi minuuttia ennen lapulle pelatun pelin alkamista.
- Viikkokilpailussa eniten pisteitä kerännyt veikkaaja voittaa 2 lippua HIFK-AIK otteluun. Mikäli kaksi tai useampi veikkaaja on tasapisteissä viikkokilpailun voittaa suuremman voiton voittaneen pelikupongin tekijä.
- Tälle kampanjasivustolle päivitetään viikottain johdossa oleva pistemäärä, joten muistakaahan seurata tätä kampanjasivua.
- Vvihjeet.com pidättää oikeudet muutoksiin, jos sellaiselle nähdään tarvetta
Siirry Veikkaushuoneelle pelaamaan!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Portugali haastaa Ranskan EM-finaalissa!
EM-kisat lähestyvät loppuaan, mutta onneksi finaali on vielä jäljellä. Finaalissa kohtaavat tällä kertaa Portugali ja…
Saksa kohtaa Ranskan torstai-illan trillerissä!
EM-kisojen viimeinen välieräottelu pelataan tänään, kun Saksa ja Ranska iskevät yhteen hurjassa taistossa. Kisaisäntä Ranska…
Portugali ennakkosuosikkina Walesin kimppuun!
EM-kisat jatkuvat Portugalin ja Walesin välierätaistolla. Portugali lähtee otteluun ennakkosuosikin asemasta, mutta helppoa voittoa ei…
EM-kisat 3.7: Kisäisäntä Ranska kohtaa Islannin!
Jalkapallon EM-kisoja jatketaan tänään Ranska - Islanti ottelulla. Ottelun voittaja napppa paikan välieräotteluun, jossa vastaan…
Wales ja Belgia järjestävät maalijuhlat!
Portugali otti eilen ensimmäisen välieräpaikan joukkueen pudottaessa Puolan rangaistuspotkukilpailussa. Tänään haetaan Portugalille välierään vastustajaa, kun…
Meneekö Puola vai Portugali ensimmäisenä välieriin?
EM-kisat alkavat lähestyä loppuaan, mutta pelit sen kuin paranevat ja tänään aloitetaan puolivälierät, kun Puola…