F1-vihjeet: Monzan GP!
Monzan GP:n aika-ajoissa nähtiin melkoisia yllätyksiä luontoäidin avittamana. Heti Hamiltonin perään starttaavat nimittäin Stroll ja Ocon!
Monzan GP:n voittaja:
Sadekelissä ajetuista aika-ajoista on melko hankalaa lähteä vetämään mitään johtopäätöksiä, mutta yksi asia on varmaa: Hammertime on nyt toden teolla päällä ja Lewis Hamilton vaikuttaa täysin pitelemättömältä.
Olen koko kauden ja kirjoittanut siihen sävyyn, että Lewis on nopein ja sillä sipuli. Nyt tämä vaikuttaa olevan totta myös radan tapahtumissa.
Lewis on asetettu selväksi suosikiksi kisaan 1.32 kertoimellaan ja on mitä todennäköisintä, että kisan jälkeen kuunneellaan God Save the Queen. Kerroin on silti niin alhainen, etten usko sen olevan kovinkaan kannattava haku, mutta toisaalta kukaan ei myöskään Hamiltonia pysty haastamaan. Keskeytyksen uhka on aina vaanimassa, joten jätämme tästä kisasta suosiolla voittajavedon vetämättä.
Monza GP:n H2h-valinnat:
Lance Stroll – Felipe Massa 1 (1.70)
Tämä valinta perustuu melko puhtaasti siihen, että Stroll starttaa kisaan eturivistä, kun taas Massa 7. ruudusta. Uskon, että Williamsin keskinäinen vääntö kääntyy tämän asetelman myötä todella selkeästi Strollille. 1.70 kerroin on arvioilta noin 59% todennäköisyys Strollin hyväksi ja uskon tämän arvion olevan hieman alakanttiin.
Williams – Red Bull 2 (1.70)
Red Bullit näyttävät olevan terävässä iskussa. Uudet osat aiheuttivat lähtöruuturangaistuksia, mutta samalla Red Bulleista huokuu tekemisen meininki. On totta, että yksi Williamseista lähtee eturivistä ja toinen kaveri 7. ruudusta, mutta kisan aikana huipputallit lähes järjestään kiipeävät omille sijoilleen. Tällöin Red Bullien tarvitsisi punnertaa kisassa sijale 5., jotta profetia toteutuisi. Ennakoin tämän toteutuvan Monzassa.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…