Jääkiekko: Lauantain kiekkovalinnat Suomesta ja Norjasta
Tänään jääkiekko on jälleen vahvasti esillä ja monella suunnalla pelataan. Nyt olisi jo korkea aika päästä voittojen tielle. Tänään katseet kohdistuvat kahteen kohteeseen ja ottelut tulevat Suomsta ja Norjasta.
HIFK – SaiPa
Coolbet valinta: Kotijoukkueen maalit yli 3,5 (2,45)
Ensimmäinen kohteemme tulee tänään Liigasta ja ottelu on HIFK – Saipa. Kotioukkue HIFK:n kausi alkoi heikosti, mutta vähitellen tuntuu siltä, että palaset loksahtelevat paikoilleen ja tulosta syntyy. Varsinkin kotiotteluissa HIFK on ollut hyvä ja kuntopuntarikin osoittaa tämän. Viidestä viimeisestä kotiottelustaan HIFK on poistunut kaukalosta voittajana, maalit 20 tehtyä ja 5 päästettyä. Eilen Kärppiä vastaan kovan taistelun jälkeen tappio tuli vasta voittolaukauksien jälkeen.
SaiPa on pelannut myös hyvän alkukauden ja se on sarjataulukossa tällä hetkellä pari pykälää HIFK:ta paremmin sijoittuneena eli kuudentena. Vierasjoukkueena SaiPa on kuitenkin esiintynyt tällä kaudella keskinkertaisesti. Meidän tuntuma tähän otteluun on se, että HIFK jatkaa vahvoja kotiesityksiä ja kotijoukkue iskee yli 3,5 maalia.
Lillehammer – Storhamar
Coolbet valinta: Storhamar (2,25)
Toinen kohde tulee tänään Norja pääsarjasta, jossa pelataa kärkikamppailu Lillehammer – Storhamar. Tässä ottelussa kohtaavat sarjan kolmonen Lillehammer ja sarjakärki Storhamar. Lillehammer tuntuu olevan tällä hetkellä heikossa tuloskunnossa ja kuntopuntarikin osoittaa tämän. Viidestä viimeisestä ottelusta on tullut vain kaksi voittoa ja niistä vain toinen on suora voitto. Vastaavasti sarjan paras vierasjoukkue Storhamar on kuntopuntarin ykkösenä. Se on voittanut viidestä viime ottelustaan kaikki viisi. Näiden joukkueiden väliset ottelut ovat perinteisesti olleet tasaisia ja näin varmasti on tänäänkin. Meidän vaaka kallistuu tänään vierailijoiden puoleen.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…