Jääkiekko: Perjantain jääkiekkoa Ranskasta, Saksasta ja Moskovasta
Tänään jääkiekkoa pelataan jälleen ympäri Eurooppaa. Meidän pääkohde tulee Ranskan pääsarjasta, jossa pelataan viiden ottelun kierros. Hyviä kohteita löytyy tänään monelta suunnalta, joten viikonloppua kohden mennään seuraavilla valinnoilla.
Angers – Gap
Valinta: Ottelun maalit yli 6,5 (2,16)
Ranskan pääsarjan maalijuhlista on ollut aikaisemminkin puhetta. Tänään pelattavan Angers – Gap ottelun maalimäärä voi olla yllättävän suuri. Valinta yli 6,5 maali voi kuulostaa kovalta, mutta esimerkiksi Gapin viime pelissä viimeisessä erässä tehtiin seitsemän maalia, joista kotijoukkue Gap teki kuusi. Tässä ottelussa kotijoukkueena olevan Angersin peleissä maaliverkko on heilunut myös tiheään tahtiin. Viimeisessä kolmessa ottelussa maaleja on syntynyt 29 kpl, tässä mukana tehdyt ja päästetyt maalit. Näihin tilastoihin perustuen yli 6,5 maalia tähän otteluun on hyvin todennäköinen vaihtoehto ja Coolbetin kerroin on hyvä 2,16. Tähän otteluun ei tarvita muita perusteluita, joten odotamme vaan maalirikasta iltaa.
Muut Jääkiekko-valinnat:
Saksan pääsarjasta kohde Düsseldorf – München on meidän illan toinen valinta. Vierasjoukkue München on pelannut vakuuttavasti ollen tällä hetkellä sarjassa toisena. Viime peleissä se on voittanut muut sarjan kärkijoukkueet, joten tässä ottelussa kolmanneksi viimeisenä oleva Düsseldorf joutuu kovan haasteen eteen. Meidän valinta tähän otteluun on vierasjoukkueen vähintään kahden maalin voitto.
Päivän kolmas kohteemme tulee KHL:stä, jossa pelataan kolmen ottelu verran. Ottelussa Dynamo Moskova – Amur Habarovsk kohtaavat tällä hetkellä kaksi aivan eri tasolla menevää joukkuetta. Dynamo palaa tässä ottelussa neljän ottelun voitokkaalta vieraskiertueelta kotiin ja vierasjoukkue jatkanee tämänkin ottelun jälkeen tappiokierteessä. Odotamme tästä ottelusta selvää kotivoitta.
Düsseldorf – München
Valinta: München Handicap (2 Way) 1 – 0 (2,15)
Dynamo Moskova – Amur Habarovsk
Valinta: Dynamo Moskova Handicap (2 Way) 0 – 1.5 (2,10)
Tästä Coolbetin pelitili auki!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…