Jääkiekko: Torstain kiekkovalinnat
Jääkiekko -kohteista ensimmäinen tulee tänään kotimaan Liigasta, jossa pelataan yksi ottelu. Toinen kohde tulee Itävallasta, jossa on siirrytty jo seuraavaan vaiheeseen ja runkosarjan sijoitusten perusteella joukkueet on jaettu kahteen lohkoon. Meidän ottelu tulee tänään ylemmästä jatkolohkosta ja jostain näistä joukkueista leivotaan tämän kauden mestari.
HIFK – Jukurit
Coolbet valinta: Ottelun maalit yli 4,5 (1,90)
Coolbet valinta: Kotijoukkueen maalit yli 3,5 (2,60)
Tänään ensimmäinen ja samalla ainoa Liiga -kohde on HIFK – Jukurit. Kuntopuntarin kärjessä keikkuva HIFK etenee kuuden ottelun voittoputkessa ja se lähtee illan otteluun suosikkina. Vastaan asettuva Jukurit on puolestaan kuntopuntarin häntäpäässä ja sarjataulukossa se on toiseksi viimeisenä. Sarjataulukko on kuitenkin sen verran tasainen, että hyvillä onnistumisilla Jukureilla on vielä pienet mahdollisuudet ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Tämä kuitenkin edellyttäisi tänään pistepotin kasvattamista. Onnistuuko Jukurit tänään tämän mahdollisuuden edessä?
HIFK on kotihallissaan selvä ennakkosuosikki, mutta Jukurit on onnistunut maalien tekemisessä kohtalaisen hyvin, vaikka voittoja ei ole tullut. Tänään tähän otteluun on odotettavissa maaleja. HIFK on iskenyt viimeisen viiden ottelun aikana maaleja yli neljän keskiarvolla. HIFK on sarjan toiseksi paras kotijoukkue, mutta puolustuspäässä sattuu liikaa virheitä, jonka johdosta omissakin soi melko herkästi. HIFK:n ylivoima on kuitenkin toiminut tämän vuoden puolella hyvin, joten Jukureiden pitää pysyä pois jäähypenkiltä. Tähän otteluun valitsemme maaleja yli 4,5 ja näistä kotijoukkue iskee suurimman osan.
Vienna – Klagenfurt
Coolbet valinta: Vienna – Tasoitus (2 Way) 0 – 1 (1,90)
Toinen kohde tulee tänään Itävallan pääsarjasta ja ottelu on Vienna – Klagenfurt. Ylempää jatkosarjaa on nyt pelattu kaksi kierrosta ja Vienna on aloittanut ottelut kahdella voitolla maalisuhteella 11-4. Klagenfurt on puolestaan hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan.
Vienna on ollut koko kauden vahva, muutamaa pientä notkahdushetkeä lukuun ottamatta. Tähän otteluun vahva mestarisuosikki, Vienna lähtee suosikkina. Vienna voitti runkosarjan ja oli toiseksi paras kotijoukkue. Kuntopuntarin osoittaessa näin kovia lukemia, päädymme tässä kohteessa kotivoittoon -1 tasoituksella.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…