Kesälomakalenteri: Toinen päivä!
Eilinen kesälomakalenterin aloituspäivä ei ollut täydellinen suoritus, sillä laput napsuivat kotiin 2/3 arvoisesti. Tänään matka jatkuu kohti päätyä kahden lapun voimalla.
Eilen laitettiin jälleen kesälomakalenteri matkaan ja ensimmäisestä päivästä ei tullut täydellistä suoritusta, sillä Walesin matka EM-kisojen osalta päättyi 2-0 hävittyyn otteluun Portugalille.
Kaksi lappua saatiin kuitenkin komeasti jatkamaan matkaansa ja näin toiseen betsipäivään lähdetään suhteellisen hyvistä asetelmista.
Eilisen päivän ensimmäisen kohteen eurot lähetettiin Turkuun kasvamaan korkoa. Turun illassa kotijoukkue TPS sai vieraakseen ykkösen kärkijoukkueen Kokkolan Pallo-Veikot.
Ottelu sai kotijoukkueen osalta unelma alun, kun jo 12 minuutin pelin jälkeen TPS:n Waltteri Peltola viimeisteli maalin KPV:n verkkoon. Ottelun toinen maali näki päivänvalon vasta 81 peliminuutin kohdalla ja tuostakin maalista vastasi TPS.
Ottelu päättyi lopulta turkulaisten 2-1 -voitoon ja näin meidän betsaama vähintään kahden maalin ilta tuli komeasti kotiin. Kassaan rahaa kilisi 25,40 euroa.
Päivän toinen kohde poimittiin Mestareiden Liigan -karsinnan ainoasta ottelusta, jossa kohtasivat Lincoln Red Imps FC ja virolainen FC Flora. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi FC Floran 2-1 -voittoon, joten tähänkin otteluun oli odotettavissa maaleja.
Me betsasimme otteluun vähintään kahden maalin iltaa ja tuo tulos tuli kotiin, kun Lincoln hoiti ottelun tyylipuhtaasti 2-0 ja näin kassaan virtasi rahaa 26.40 euroa.
Toisen päivän ensimmäiset eurot sijoitetaan Eurooppa Liigan -karsintaan ja tuolta otteluun RoPs – Shamrock Rovers. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi rovaniemeläisten komeaan 2-0 -voittoon, joten toivon mukaan maaleja nähdään tänäänkin ainakin kaksi.
Päivän toinen kohden poimitaan EM-kisojen ottelusta Saksa – Ranska. Viheriöllä nähdään kaksi maaliherkkää joukkuetta ja tästä syystä vähintään kahden maalin ilta saa ottaa meidän eurot mukaansa.
Coolbet tarjoaa mahtavan talletusbonuksen!
Coolbet on uusi vedonlyöntisivusto, joka avasi ovensa tämän vuoden toukokuussa. Vedonlyöntiyhtiö tarjoaa tuotteitaan EU-lisenssillä ja tarjolla on todella uudenlainen vedonlyöntialusta, jota ei ole aikaisemmin nähty. Eurooppalaisen lisenssin ansiosta voitot ovat tuttuun tyyliin suomalaisille verovapaita.
Coolbet tarjoaa uusille asiakkailleen 100% talletusbonuksen jopa 200€ asti. Vvihjeet.com suosittelee Coolbetia vahvasti niin vedonlyönnin tulokkaille kuin kokeneille betsareille. Coolbet on trendikäs valinta urheiluvedonlyönnistä kiinnostuneille.
Coolbetin tarjous talteen tästä!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…