Kesälomakalenteri: Toinen päivä!

Kesälomakalenteri lähti liikkeelle eilen kolmen lapun voimalla ja kaikki kohteet napsuivat komeasti kotiin, joten tänään jatketaan matkaa. Urakka on vasta aluillaan, mutta matka lähti liikkeelle parhaalla mahdollisella tavalla.

Eilen laitettiin liikkeelle pitkään odotettu kesälomakalenteri ja ainakin ensimmäinen päivä oli täydellinen suoritus. Maaliin on matkaa vielä 29 päivää, joten vielä ei kannata kovinkaan paljoa innostua, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Eilen kohteet poimittiin kolmesta eri sarjasta ja tänään pakka hajotetaan samalla tyylillä. Ykkösen puolelta eilen poimittiin EIF:n yksi maali ja ottelu päättyi kotijoukkueen 1-0 -voittoon, joten tuo betsaus toi kassaan 27,60 euron summan.

Jalkapallon kansainvälisistä harjoitusotteluista lapulle valikoitui ottelu Portugalia – Viro. Me lähdimme hakemaan Portugalille vähintään kahta maalia. Ottelu päättyi kotijoukkueen 7-0 -voittoon ja kassaan napsui rahaa 26,60 euroa.

Päivän kolmas kohde meni Copa America turnaukseen ja sieltä otteluun Brasilia – Haiti. Me betsasimme kotijoukkueen vähintään kahden maalin ottelua. Brasilia voitti ottelun 7-1 lukemin ja kassaan vierähti näin euroja 24.60.

Tänään kohteet tulevat kotoisesta Veikkausliigasta, Viron liigasta ja päivän viimeisin kohde poimitaan Copa America turnauksesta. Päivä lähtee liikkeelle 18.00, kun Viron liigassa starttaa ottelu Rakvere – Tammeka Tartu.

18.30 0n tiedossa seuraavan ottelun aloitus ja tuossa me lähdetään Tampereen Ilveksen matkaan. Kesälomakalenterin betsipäivä kaksi päättyy vasta tulevana yönä, kun Copa American ottelu Uruguay – Venezuela toimii kolmantena kohteena.

Päivän kaikki vedot on tehty Coolbetin tarjonnasta ja tässä päivän valinnat.

Kesäloma 2päivä 1

Kesäloma 2päivä 2

Kesäloma 2päivä 3

Coolbet tarjoaa mahtavan talletusbonuksen!

Coolbet on uusi vedonlyöntisivusto, joka avasi ovensa tämän vuoden toukokuussa. Vedonlyöntiyhtiö tarjoaa tuotteitaan EU-lisenssillä ja tarjolla on todella uudenlainen vedonlyöntialusta, jota ei ole aikaisemmin nähty. Eurooppalaisen lisenssin ansiosta voitot ovat tuttuun tyyliin suomalaisille verovapaita.

Coolbet tarjoaa uusille asiakkailleen 100% talletusbonuksen jopa 200€ asti. Vvihjeet.com suosittelee Coolbetia vahvasti niin vedonlyönnin tulokkaille kuin kokeneille betsareille. Coolbet on trendikäs valinta urheiluvedonlyönnistä kiinnostuneille.

Coolbetin tarjous talteen tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset