KHL 15.10: Ak Bars isännöi Kunlunia

Launtain kymmenen ottelun kierrokselta otetaan KHL:stä peleihin kolme kohdetta. Ak Bars Kazan pelaa kotonaan Kiinan ylpeyttä Red Star Kunlunia vastaan ja siihen me lähdetään hakemaan selvää kotivoittoa. Lisäksi mukaan soppaan otetaan CSKA:n ja Ladan peleihin over-vedot. 

Ak Bars Kazan – Red Star Kunlun

Valinta: Ak Bars -1,5 (2,05)

Päivän pääkohteena toimii tänään Ak Bars Kazan, kun se isännöi Kunlunia Tatarstanissa. Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin vain kerran, jolloin venäläiset hakivat 2-3 vierasvoiton kiinanmaalta. Kazan on tähän otteluun lähdettäessä peräti seitsemän ottelun voittoputkessa ja on pelannut viimeaikoina erittäin vakuuttavasti. Se on onnistunut kaatamaan kovia joukkueita kotonaan ja vieraskentällä. Kunlun puolestaan on sekin pelannut kohtuullisesti, häviten kuitenkin viimeottelussaan Neftehimikille vieraissa 4-3 tuloksella.

Kunlun on parhaillaan vieraskiertueella ja tämä on sille kolmas vierasottelu putkeen. Sen ei vielä kauheasti kuitenkaan pitäisi painaa jaloissa. Kiinalaisjoukkue on Itäisessä konferenssissa vasta sijalla 11, kun Kazan puolestaan pitää vahvojen esityksiensä siivittämänä saman konferenssin kolmatta sijaa hallussaan. Kunlunin eduksi on sanottava, että joukkueen puolustus on pysynyt hyvin ruodussa tähän mennessä. Joukkue on päästänyt seitsemääntoista peliin vain 40 maalia, eli se ei todellakaan vuoda. Ongelmat tulevatkin esiin hyökkäyspäässä ja hyökkäyskaluston laajuudesta puhuttaessa. Kunlun on onnistunut heiluttamaan maaliverkkoja vain 34 kertaa, mikä on melkoisen alakanttiin.

Kunlunin suomalaiskalusto on toiminut hyvin ja sen avulla se onkin pitkälti onnistunut keräämään kasaan 24 pistettään. Ak Barsille pisteitä on kertynyt melkoisesti enemmän, sillä ollessa kasassa jo 42.  Ak Barsin puolustus on ollut tuttuun tapaan erittäin hyvä ja joukkue on päästänyt lähiaikoina melko vähän maaleja verkkoihinsa. Kunlun ei ole vielä esittänyt kovin laadukasta vieraspelaamista, eikä se ole vieraissa pystynyt voittamaan kuin todella harvakseltaan. Kazan tunnetaan kovana kotijoukkueena eikä joukkuetta ole helppo voittaa, kun se saa operoida kotoaan käsin. Se on päästänyt viimeisessä viidessä pelissään vain viisi maalia kokonaisuudessaan, eli yhden maalin keskiarvolla on soinut omassa päässä. Huikea lukema.

Kazanilla on ollut pieniä puoluksellisia huolia, kun sen luottopakistoon kuuluvat Albert Yarullin ja Rafael Batyrshin ovat olleet jo kauan loukkaantuneena. Se ei ole kuitenkaan nähtävästi menoa kauheasti haitannut, sillä peliesitykset ovat olleet hyviä ja joukkue on hankkinut takalinjoilleen lisää vahvistuksia. Tsekkiläinen Michal Jordan ja kanukki Stefan Elliott ovat kumpainenkin jo pelanneet jokusen ottelun Kazanilaisten riveissä. Molemmilla on jonkin verran NHL-kokemusta, mutta pääosin he ovat pelanneet AHL:ssä. Etenkin Michal Jordan on kovan luokan puolustaja ja erinomainen vahvistus.

Kunlunin Janne Jalasvaara sai Lada-ottelussa viiden ottelun pelikiellon, eikä täten ole joukkueen vahvuudessa tänään. Se heikentää jonkin verran Kunlunin puolustusta, sillä heillä ei ole heittää tilalle lisää laatupakkeja. Lisäksi Kazan on sarjan neljänneksi paras ylivoima-joukkue, joten se tulee tänäänkin suurella todennäköisyydellä tekemään yv-maaleja. Venäläisjoukkueen ylivoima on ollut erittäin hyvää, 26.2:n prosentin lukema kertoo siitä kaiken tarvittavan.

Emme usko, että Kunlunin materiaalilla haetaan KHL:n kuntopuntarin tämänhetkiseltä ykköseltä pisteen pistettä. Joten lapulle merkataan kotijoukkueen reilua voittoa, sillä syyllä, ettei Kunlun pysy tänään Ak Barsin kyydissä täyttä 60-minuuttista.

Muut valinnat:

CSKA Moscow – Dinamo Riga over 4,5 (2,03)

Lada Togliatti – Admiral Vladivostok over 4,5 (1,70)

Coolbetin KHL-kohteisiin tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset