KHL 15.11: Barys vierailee sarjakärjen luona
Tiistai-illalle saadaan kolme kohdetta kasaan pelattavaksi. ”Pääkohteena” toimii tänäänkin SKA Pietari, mutta tänään joukkueen otteluun peli-ideana on under, kun vastaan tulee Barys. Odotamme Pietarin illasta vasten yleisiä odotuksia varsin vähämaalista taistoa.
SKA Pietari – Barys Astana
Valinta: Under 5,5 (2,20)
Ottelun maaliodottama on taas kerran markkinan mukaan melko suuri, mutta emme usko SKA:n syttyvän samalla tavalla jokaiseen peliin. SKA on tällä kaudella pelannut 17 peliä kotonaan ja näistä on kertynyt kolmessatoista ottelussa voitto yli 2,5 maalin erolla. Barys kuuluu KHL:ssä keskikastin joukkueisiin ja näistä otteluista SKA on voittanut menneellä kaudella yhtä vaille jokaisen. Lähiaikoina vieraiden peli on kuitenkin ottanut piristyneemmän ilmeen kasvoilleen ja voittoja on alkanut tulemaan.
SKA on hyökkäyksensä tuomassa hurmiossa vähitellen myös parantunut omanpään peliä erittäin tiiviiksi. Yhdeksässä viime ottelussa omissa on soinut maksimissa 2 kertaa/ottelu. Siinä samassa SKA:n pelien maalikeskiarvo on pudonnut alkukauteen verrattuna. Otteluun lähdettäessä vierailija Barys Astanan maaliodottama on n. 1maali, sen enempää ei todennäköisesti ole tulossa.
Päivän under-veto perustuu siihen, ettemme usko kotijoukkueen syttyvän jokaiseen sarjapeliin samalla sykkeellä kuin yleensä. SKA tuskin pelaa ns. ”ohipeliä”, mutta tänään luotetaan siihen, ettei joukkue mätä maaleja aivan normaaliin tahtiin. Joukkueen voittoputki alkaa olemaan jo hirmuisen pitkä. Barysin puolustus on myös lähiaikoina ottanut harppauksia eteenpäin ja maalissa Henrik Karlsson on torjunut loistavasti. Karlssonilla on sarjan toiseksi eniten nollapelejä tällä kaudella, heti SKA:n Igor Shestyorkinin jälkeen. Tänään joukkueelta vaaditaan loistavaa maalivahtipeliä ja puolustamista jotta yksikin piste lähtisi mukaan Kazakstaniin.
Barys lähtee peliin varmasti vahvalla puolustusasenteella ja sen täytyy välttää jäähyilyä jotta vähämaalinen peli olisi mahdollinen. SKA palaa otteluun suoraan vieraskiertueelta, joten lähtöasetelmat päivän peliin eivät välttämättä ole aivan parhaat mahdolliset. SKA:lta odotetaan päivästä toiseen murskajaisia, muttei se yksinkertaisesti ole mahdollista tapahtuvaksi jokaisessa ottelussa. 2,20 on kokeilun arvoinen kerroin underista ja me lähdemme tällä vedolla illan otteluun. Jos vetoa tahtoo hieman suojata ja ottelun maalimäärä leviääkin käsiin heti alusta alkaen, kannattaa kotijoukkuetta lyödä lapulle vähän suuremman tasoituksen kera.
Muut valinnat:
Severstal (2,05)
Jokerit ML (1,85)
Coolbetin KHL-kohteisiin tästä!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…