KHL 15.9: Minsk juhlii kotiavauksessaan!

Torstaina KHL:ssä ei mitään sen suurempaa kierrosta ole ohjelmassa. Tänään mennään kuuden ottelun voimin, joista meidän katseet kohdistuvat illalla alkavaan Dinamo Minskin peliin, joka vaikuttaa tällä hetkellä parhaalta valinnalta vetokupongille. Minsk pelaa tänään kauden ensimmäisen kotipelinsä ja vastassa on kauden erittäin heikosti aloittanut Dinamo Riga. 

Dinamo Minsk – Dinamo Riga

Valinta: Minsk (1,82)

Meidän valintamme Dinamoiden välienselvittelyyn on tänään Dinamo Minsk. Minsk pelaa tänään kauden ensimmäisen kotiottelunsa ja on aloittanut kautensa kohtalaisesti kahdella voitolla neljästä vierasottelustaan. Voitot se haki kovista paikoista, nimittäin Ufasta ja Tsheljabinskista. Molemmista otteluista irtosi voitto maalin erotuksella, Salavatista 1-2 ja Traktorista 2-3. Metallurg Magnitogorskille Minsk hävisi tiukilla 5-4 lukemilla, vaikka se johtikin ottelua parhaillaan 1-3.

Kotonaan valko-venäläisjoukkue on yleensä ollut vahva, sillä on sarjan kovin katsojakeskiarvo ja täten huikea tunnelma peleissään. Kotijoukkue on hieman vahvistunut tälle kaudelle, etenkin maalivahtiosastolle tulleen entisen NHL-veskarin Ben Scrivensin ansiosta. Minsk on ollut parin aikasemman kauden aikana yksi sarjan tehokkaimmista joukkueista ylivoimalla. Joukkueen ykkös yv-kenttä on tasoltaan loistava ja sitä johtaa viimekaudella pistepörssin kuudennella paikalla huikeilla tehoilla (26+29)  majaillut Matt Ellison.

Dinamo Rigan otteet eivät ole olleet kummoisia vielä tällä kaudella. Joukkue on hävinnyt pelaamistaan seitsemästä ottelusta peräti kuusi, mutta se on tosin joutunut pelaamaan kuusi peliä seitsemästä vieraskaukalossa. Viime ottelussaan ja samalla ensimmäisessä kotipelissään Riga hävisi Jokereille 1-3. Peli oli pitkään tasainen, johtuen etenkin Jokereiden köyhästä hyökkäyspelaamisesta ja ylivoimapelin tehottomuudesta. Ottelu oli Jokereille vieraskiertueen viimeinen ja kotimatkakin oli varmasti pelaajilla jo ajatuksissa. Dinamo ei saanut ottelussa juurikaan mitään erikoista aikaan, ollen melkoisen vaisu ja Jokerit painelikin lopulta tärkeään voittoon.

Dinamo Riga on heikentynyt viimekaudesta hieman etenkin puolustuksellisesti ja se onkin päästänyt seitsemään peliin 19 osumaa, tehden itse vaivaiset 9. Minsk tulee peliin varmasti erittäin kovalla asenteella ja jos se saa tarpeeksi jauhaa vahvaa ylivoimaansa, tulee se tekemään maalejakin. Kotijoukkueen materiaali on selkeästi kovempaa tasoa kuin vierailijalla ja se tulee tänään todennäköisesti näkymään valotaululla. Rigan pakka on ollut melkoisen sekaisin useassa pelissä ja siitä johtuen se on saanut maistaa tappion karvasta kalkkia tällä kaudella erittäin usein.

Lisäksi mainittakoon, että joukkueiden viidestä viime kohtaamisesta Minskiläiset ovat vieneet nimiinsä neljä. Tällä tiedolla ei kuitenkaan ole kovinkaan suurta merkitystä, vaan nykykunto ratkaisee. Tänään on Minskiläisillä hyvä sauma avata kauden ensimmäinen kotiottelunsa voitolla.

Muut valinnat:

Dynamo Moscow – HC Sochi over 4,5 (1,78)

Coolbetin KHL-kohteisiin tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset