KHL 26.10: Vityaz isännöi Jokereita Moskovassa!

Lokakuun viimeisiä KHL-kierroksia viedään ja meillä on tänään käsillä kuuden ottelun suuruinen matsipäivä. Pelattavaa löytyi parin kohteen verran, sillä ainakin Jokerit vaikuttaa hyvältä valinnalta jälleen kerran, kun vastassa on Vityaz. Lisäksi mukaan kupongille otetaan Dynamoiden taistoon over, sillä uskomme, että Moskovassa nähdään tänään maaleja.

Vityaz – Jokerit

Valinta: Jokerit (2,32)

Läntisen konferenssin 8. ja 9. sijoilla olevat joukkueet iskevät Moskovassa yhteen tänään. Vityaz ja Jokerit ovat molemmat keränneet 23 pelistään saman pistemäärän, 34 pistettä. Jokerit on kuitenkin pykälän korkeammalla paremman maalieronsa turvin. Tänään tullaan näkemään tiukka taisto, kuten yleensä aina näiden seurojen kohdatessa, mutta täällä uskotaan vierasjoukkueen olevan tänään vahvempi.

Jokerit lähtee maajoukkue-taukoa edeltävälle vieraskiertueelleen viiden pelin pisteputkessa. Helsinkiläisten itseluottamus ja peli on paikoitellen ottanut pieniä harppauksia parempaan suuntaan ja kolmen ottelun kotiputki toikin hyvin pisteitä. Jokerit onnistui voittamaan Torpedon ja Spartakin varsinaisella peliajalla, mutta hävisi Sotshille jatkoajan jälkeen. Pisteitä on alkanut ropisemaan hyvään tahtiin, mutta kolmen pisteen vierasvoittoja ei ole tullut liiaksi. Vitjaz on pelannut kotona viimeksi lokakuun puolivälissä, joten siitä on jo tovi aikaa.

Vitjaz lähtee illan koitokseen neljän ottelun mittaisen vierasputken jäljiltä. Pisteitä ei ole lähiaikoina tullut oikein mistään, varsinkaan vieraista, ja joukkue onkin kärsinyt huonoista peliesityksistä. Kotonaan venäläisjoukkue on kuitenkin ollut menneellä kaudella hyvä. Jokerit lähtee peliin paremmin levänneenä ja valmistautuneena, sillä se on ollut tauolla pidempään kuin Vityaz ja se on saanut pelata lähiaikoina kotonaan. Lentomatka Moskovaan on myös todella lyhyt ja nopea.

Vityazin leiristä kuului uutisia, että joukkueen tähtipelaaja Mario Kempe ei välttämättä ole pelikunnossa illan ottelussa. Joukkueen tiedotusten mukaan valmentaja tekee lopullisen päätöksen Kempen pelaamisesta illan ottelussa vasta lähempänä peliä. Jos hän jää jostain syystä katsomoon, on se suuri menetys kotijoukkueelle. Toisaalla Jokereiden sairastuvalta kantautui vihdoin lisää hyviä uutisia, kun joukkue ilmoitti Joey Hishonin ja Joonas Jalvannin matkustavan mukaan vieraskiertueelle.

Tällaisista kamppailuista täytyisi alkaa irtoamaan voittoja, jotta kevään playoff-paikka alkaisi vihdoin näyttämään vähän paremmalta. Jokerit on voittanut Vityazin aiempina kertoina vieraissa kaksi kertaa kahdesta ja tänään toiveissa olisi tämän perinteen jatkuminen. Uskomme Jokereiden olevan kuitenkin näistä kahdesta se laadukkaampi joukkue, joka onnistuu kairaamaan voiton illan ottelusta. Coolbetilla Jokereiden voitosta tarjottu 2,32 on markkinoiden korkeimpia kertoimia ja siihen on syytäkin napata kiinni.

Muut valinnat:

Dynamo Moscow – Dinamo Riga over 4,5 (2,22)

Coolbetin KHL-kohteisiin tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset