Kouvola matkustaa Kankaanpäähän Superpesiksen ainoassa ottelussa

Pesäpallo | Vvihjeet.com

Päivän ainoassa Superpesiksen kamppailussa Kouvolan Pallonlyöjät matkustaa sarjassa toiseksi viimeisenä majailevan Kankaanpään Mailan vieraaksi. Kolean ja epävakaan sään vuoksi allekirjoittanut odottaa kamppailusta vähäjuoksuista ottelua.

Sarjavitonen Kouvola on paperilla selvästi KaMaa kovempi joukkue, mutta joutuu lähtemään päivän otteluun loukkaantumisten takia ilman Matias Rinta-Ahoa sekä Konsta Hyötyläistä. Tämä tulee sekoittamaan hieman Koplan pakkaa ja syömään joukkueen tehoja.

Kankaanpäähän on odotettavissa illaksi erittäin koleaa ja epävakaata säätä, eikä ukkosen mahdollisuuttakaan voi sulkea pois. Tämä vaikuttaa ehdottomasti vaihtojen ja kolmostilanteiden rakenteluun, sillä esimerkiksi molempien joukkueiden pelisuunnitelmiin kuuluvat pomppuvaihdot hankaloituvat huomattavasti märän kentän ansiosta.

Jos otetaan vielä huomioon se, että KaMa on Superpesiksen joukkueista vähiten juoksuja takonut joukkue, voidaan tähän kohteeseen lähteä haistelemaan alle 10,5 juoksua kertoimella 2.19.

Aiheeseen liittyvät uutiset