Lasinilkan triplaus käyntiin – viikonloppu alkaa triplalla!

lasinilkan triplaus

Lasinilkan triplaus käynnistyy tänä perjantailla triplalla jalkapalloon. Lapulta löytyy parin ottelun verran Englannin toiseksi korkeimman sarjatason, Championshipin, otteluita sekä yhden ottelun verran Bundesliigaa.

Perjantai tarkoittaa Lasinilkan triplauksen alkamista. Viikonlopun aikana on tarkoitus löytää kolme voittavaa vetoa vähintään kolmen kertoimella ja olla täten jakamassa triplauksen jättipottia.

Päivän ensimmäinen kohde tulee Bundesliigaan. Bayern München kohtaa vierasnurmella Greuther Fürthin. Viime viikolla Bayern laittoi Bochumia vastaan kotinurmellaan karnevaalit pystyyn ja voitti ottelun 7-0, eikä tänään vastustaja ainakaan hirveästi kovene. Illan kotijoukkue on napannut koko kaudella vain yhden pisteen ja omissa on viidessä ottelussa soinut 13 kertaa. Eikä se ole kohdannut vielä niitä kovimpia vastustajia tästä sarjasta. Lapulle sen kummemmin miettimättä Bayern -2,5 maalia. Ottelu alkaa kello 21:30.

Toinen triplaus -lapun kohteista tulee Championshipiin. Coventry kohtaa kotonaan Peterboroughin. Vaikka vierasjoukkue onnistuikin viime viikolla avaamaan voittosarakkeensa ja katkaisi tappioputkensa, en luota sen voittoon tänään. Lapulle lähtee Coventry/tasapeli, tai toisin sanoen 1X tai vaikka Coventry +0,5 maalia. Ottelu alkaa kello 21:45.

Lapun viimeinen kohde tulee niin ikään Championshipiin. Kotijoukkueen kelkassa ollaan illan viimeisessäkin ottelussa, kun West Bromwich isännöi QPR:a. West Brom on kolmen ottelun tasapeliputkessa, joka katkeaa tänään kahden ottelun tappioputkessa (kyllä, kaksi on jo putki) olevan QPR:n kustannuksella. Lapulle West Bromin suoraa voittoa. Ottelu alkaa kello 22:00.

Tällainen tripla on tämän viikon triplaus -lappu. Kerroin on kivasti yli vaaditun kolmen rajan. Näillä kohteilla iltaa kohti!

TRIPLAUS KÄYNTIIN!

 

Aiheeseen liittyvät uutiset