Lasinilkan triplaus jatkuu – triplalla jatketaan lauantaihin

lasinilkan triplaus

Eilen perjantaina Lasinilkan triplaus aloitettiin osumalla. Eniten jännitettävää oli Dortmundin ja Hoffenheimin välisessä ottelussa, jossa Erling Haaland ratkaisi ottelun lopulta vasta lisäajalla. Tänään jatketaan eilisen tapaan triplalla.

Triplaus aloitettiin eilen kolmen kohteen liuskalla josta napattiin myös osuma. Tänään jatketaan eilisen tapaan triplalla. Lapulta löytyy sekoitus pesäpalloa ja jalkapalloa.

Ensimmäinen kohteista tulee miesten Superpesiksen putoamiskarsintaan. SiiPe ja Hamina kohtaavat avausottelussa Siilinjärven Mantulla. Ensimmäiseen osaan Hamina on pieneksi yllätykseksi asetettu ennakkosuosikiksi. Vaikka uusi pelinjohtaja Petri Pulliainen onkin saanu uutta ilmettä Haminan ryhmään, en näe Siilinjärvellä sitä ennakkosuosikkina. Lapulle päätyy varsin kelvollisella kertoimella 1X, jonka myötä yksi SiiPen jaksovoitto tai kaksi jaksotasuria riittää. Ottelu alkaa kello 16:00.

Myös toinen triplaus -lapun kohteista tulee pesäpallosta. Naisten Superpesiksessä pudotuspelit jatkuvat ja Lapualla nähdään mielenkiintoinen vääntö Virkiän ja Hyvinkään välillä. Hyvinkää onnistui eilen voittamaan kotonaan ja tasoitti voitot 1-1:een. Tänään on luvassa sarjan suurin ottelu ja uskon rutinoituneemman ja napsun laadukkaamman Virkiän poistuvan tänään voittajana. Lapulle Lapuan Virkiä ML. Ottelu alkaa niin ikään kello 16:00.

Viimeisin kohteista tulee Valioliigaan. Teemu Pukin Norwich jahtaa kauden avausmaalia kotinurmella Carrow Roadilla. Vastaan tänään asettuu Leicester. Norwich on nyt parin ottelun otannalla näyttänyt olevansa jälleen väärässä paikassa. Toki vastassa on ollut Liverpool ja Manchester City, mutta ei vastustaja ihan valtavasti tänäänkään helpotu. Leicesterin suoraa voittoa lapulle ja tripla täyteen. Ottelu alkaa kello 17:00.

Tällaisella liuskalla jatkuu tänä lauantaina Lasinilkan triplaus. Kai näillä valinnoilla päästään vielä huomennakin kohteita pohtimaan?

Aiheeseen liittyvät uutiset