Liiga: Jatkuuko KalPan voittoputki?
Viiden ottelun kierrokselta löytyi tällä kertaa runsaasti pelattavaa. Voittoputkessa kiitävä KalPa saa vastaansa SaiPan, murskavoiton viime pelissä ottanut Ilves isännöi Lukkoa ja otetaan pelikupongille vielä Ässien ja Pelicansin välinen kamppailukin.
KalPa – SaiPa
Valinta: SaiPa Moneyline kerroin 2,42 Coolbet
Sarjan kärjessä Tapparan kanssa tasapistein oleva KalPa, kohtaa tänään kotikentällään neljätoista pistettä vähemmän keränneen SaiPan. Kotijoukkue joutuu otteluun lyhyellä varoitusajalla, sillä se pelasi eilen voitokkaasti Kouvolassa, kun se kukisti KooKoon lukemin 1-2.
KalPa porskuttaa kolmen ottelun voittoputkessa, kun taas SaiPa on hävinnyt edellisistä kuudesta ottelusta peräti viisi. SaiPan otteissa huomion arvoista on, että joukkue on hävinnyt HIFK-ottelua lukuun ottamatta kaikki ottelut maalin erolla.
KooKoota vastaan KalPa oli erittäin onnekas, sillä voittomaali syntyi vain sekunti ennen varsinaisen peliajan päätöstä. KooKoo pelasi aktiivisesti ja laukoi ahkerasti, eikä jatkoajalle meneminen olisi ollut suuri vääryys. SaiPaa vastaan KalPa ei voi antaa yhtä paljon maalintekopaikkoja, sillä SaiPalta löytyy tasaisesti ratkaisijoita useista kentistä.
KalPa on ennakkosuosikki otteluun lähdettäessä, mutta eilinen peli saattaa painaa jaloissa. Vierasjoukkue lopullisena voittajana kelpaa pelikupongeille.
Ilves – Lukko
Valinta: Alle 4,5 maalia kerroin 2,03 Coolbet
Vastakkain on kaksi varsin ailahtelevaa joukkuetta. Ilves murskasi edellisessä ottelussaan Sportin vieraskentällä peräti 2-6. Lukko taipui kotikentällään JYPille lopulta voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 2-3.
Molemmat joukkueet ovat hävinneet edellisistä kuudesta otteluistaan suurimman osan. Ilvekseltä onnistui edellisessä ottelussa kaikki, mutta Lukkoa vastaan kuutta maalia tuskin nähdään. Lukon maalilla aloittaa tänään Jakub Stepanek, joka on lähtökohtainen ykkösmaalivahti.
Ottelusta odotetaan maalijuhlaa, mutta kaikki tunnusmerkit eivät maalien tykitystä tue. Molemmat joukkueet toki kykenevät useamman maalin tekemiseen, mutta tiukka ja tasainen vääntö lienee todennäköisempää.
Ässät – Pelicans
Valinta: Ässät kerroin 2,25 Coolbet
Patapaitojen ja Pelicansin välisestä kamppailusta tulee varmasti kiihkeä. Kotijoukkue Ässät on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan ja on varmasti motivoitunut palaamaan voittojen tielle. Vierasjoukkue Pelicansin kolmen ottelun voittoputki katkesi 1-2 kotitappioon Kärpille.
Molemmilla joukkueilla on muutama merkittävä poissaolo: Ässiltä puuttuu Jussi Makkonen, Pelicansilta Vili Sopanen sekä Iikka Kangasniemi. Vierasjoukkueen maalilla on tänään Joona Voutilainen, joka on pelannut tällä kaudella kaksi ottelua.
Vaikka Pelicans on viime aikoina pelannut varsin mallikkaasti, on pelikupongille iskettävä kotivoittoa. Ässät on varmasti motivoitunut palaamaan voittojen tielle ja vieraiden maalivahtipeli saattaa olla vielä pienoinen arvoitus.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…