Liiga: Kärpät hakee revanssia Oulussa
Lokakuu huipentuu Liigan osalta täyteen kierrokseen. Peräti neljätoista joukkuetta kirmaa kaukaloissa lauantai-iltana ja myös kotisohville saa jännitettävää, vaikka alla olevien vihjeiden muodossa.
HPK – HIFK
HIFK kerroin 1,87
HPK taisteli eilen kunniakkaasti ensimmäisen erän Lukon vieraana, mutta kotijoukkue teki tasoerot selväksi kahdessa viimeisessä erässä. Varsinkin maalinedusta- pelaaminen oli Lukkoa vastaan heikkoa ja kaksi kolmesta maalista iskettiin HPK:n verkkoon aivan maalin edestä.
HIFK pelasi torstaina voitokkaasti ja sai levätä eilisen päivän. Kumpikin joukkue pelaa seuraavan kerran vasta torstaina, joten joukkueet haluavat varmasti voittaa ottelun ennen muutaman päivän taukoa.
Vieraat ovat otteluun lähdettäessä hienoinen suosikki. HPK:n täytyy ehdottomasti parantaa puolustuspelaamistaan sekä vähentää höntyilyään hyökkyspäässä, mikäli pisteet jäävät Hämeenlinnaan.
Kärpät – Tappara
Tappara ML 2,25
Edellisessä kohtaamisessa Tampereella maaliverkkoja heiluteltiin jopa yli odotusten. Kärpät ei ollut Tampereella missään vaiheessa pelistä ulkona, vaan taisteli pelin voitosta tasaväkisesti loppuun saakka. Tappara on Kärpät- ottelun jälkeen heilutellut runsaasti maaliverkkoja, eikä Kärpät kalpene tilastoissa.
Tasaväkistä ottelua on helppo povata, mutta vasta alkuminuutit kertovat onko luvassa maali-ilottelu, vai onko puolustaminen ratkaisevammassa roolissa. Joka tapauksessa ottelusta on varmasti tulossa mielenkiintoinen ja kiivas kamppailu.
Jos 60 minuuttia ei tuo ratkaisua, on mielestäni Tapparalla hienoinen etu Kärppiin nähden. Tappara on onnistunut kauden mittaan laajalla rintamalla. Kärppien hyökkäysvoima ei Tapparan rinnalla kalpene, mutta vaativa kotiyleisö ja tappio edellisessä kohtaamisessa sysäävät betsarin väistämättä Tapparan kelkkaan.
TPS – Blues
Alle 4,5 maalia kerroin 2,15
Bluesin kausi on ollut todella harmillinen. Jos pisteitä jaettaisiin taistelu-ilmeen perusteella, olisi joukkue sarjan kärkikahinoissa. Joukkueen tämän hetkinen suorittaminen ei vain riitä taistelemaan illasta toiseen otteluiden voitoista.
TPS:n alkukausi on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä. Hyvää peliä on yleensä seurannut huono peli ja päinvastoin. TPS:n kannalta ilahduttavaa on ollut se tosiasia, etteivät kovat ulkomaalaisvahvistukset ole osoittaneet hyytymisen merkkejä. Eric Perrin ja Henrik Tallinder ovat olleet TPS:n johtavia pelaajia ja Dave Spina on osoittanut viimepeleissä pirteitä otteita.
Kertoimien valossa TPS on suursuosikki, eikä sitä ole tässä kiertäminen. Blues on taistelu-joukkue ja se osaa myös haastaa taitojoukkueita, kuten tiukka 1-0 tappio Tapparalle osoittaa. Pelkkä taistelutahto ei Bluesille voittoa ottelusta välttämättä tuo, mutta numerot voivat pysyä tasaisempina aina loppuun saakka.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Pitsiturnaus 2021 – voita Liiga-joukkueen kausikortti!
Raumalla joka vuosi pelattava legendaarinen jääkiekon Pitsiturnaus on jälleen täällä! Coolbet tarjoaa kauden avauksesta alkaen…
KHL-vihje 18.10: Torpedo – Jokerit
Päivän KHL-vihje napataan Torpedon ja Jokereiden välisestä ottelusta. Jokerit aloitti vieraskiertueensa upealla 2-3 voitolla, joten…
Päivän NHL-vihje: New Jersey Devilsin hurja lento jatkuu ensi yönä
Torstain ja perjantain välisenä yönä NHL:ssä nähdään yhdeksän ottelun kierros. Katseet kohdistetaan Prudential Centerille, jossa…
Liiga-vihje 17.10: Ilves hakee jatkoa voittoputkelleen!
Liigassa pelataan tänään kolme ottelua. Päivän Liiga-vihje napataan tällä kertaa KooKoon ja Ilveksen välisestä ottelusta.…
Päivän NHL-vihje: Washington Capitals jyrää New York Rangersin
Seuraava Päivän NHL-vihje poimitaan keskiviikon ja torstain väliseltä kierrokselta, joka käsittää neljä ottelua. Tarkastelun alle…
Vedonlyöntituplaus: Futista ja KHL-kiekkoa!
Vedonlyöntituplaus jatkuu tänään kahdella lapulla, kun eiliset kohteet napattiin maanantain kunniaksi kiinni 4/4 tuloksella. Vedonlyöntituplaus…