Liiga: SaiPa haastaa Ilveksen

Perjantain kierrokselta poimitaan tällä kertaa yksi pelikohde. Ilves isännnöi kehnosti kauden aloittanutta SaiPaa. Markkina uskoo runsasmaaliseen kohtaamiseen, mutta vähämaalisuudesta saa tällä kertaa hyvän pelikohteen.

Ilves – SaiPa

Valinta: Alle 4,5 maalia kerroin 2,28 Coolbet

Sarjan pohjille valahtanut SaiPa matkaa tänään Tampereelle Ilveksen vieraaksi. SaiPa kärsi edellisessä ottelussa 2-3 tappion Kärpille, kun taas Ilves porskuttaa kahden ottelun voittoputkessa loukkaantumisista huolimatta.

Ilveksen alkukausi lähti odotettua paremmin liikkeelle, mutta Sami Sandellin sekä Teemu Rautiaisen loukkaantumisten myötä, on joukkue heikentynyt selvästi. SaiPalta puuttuu tänään John McFarlane.

Ottelu on lähtökohtaisesti runsasmaalinen, sillä Coolbet on nostanut yhteismaalien rajan 5,5- asti. Molemmilla joukkueilla on ykkösmaalivahdit luukulla ja kun loukkaantumistilanne otetaan huomioon, laskee ottelun maaliodottama selvästi.

Hakametsässä tuskin nähdään suurta maali-ilottelua. Ilves on kotiedun myötä hienoinen suosikki, mutta lappeenrantalaiset  tulevat varmasti haastamaan tupsukorvia koko ottelun ajan. Lähtökohtaisesti runsasmaaliseen kamppailuun isketään tällä kertaa underia, sillä useat tunnusmerkit viittaavat tasaiseen kamppailuun.

Coolbetin kohteiisin tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset