Liiga: SaiPa haastaa TPS:n Kisapuistossa

Illan kierrokselta poimitaan SaiPan ja TPS:n kohtaaminen. Joukkueet tahkosivat tiistaina CHL-otteluita, joten viikko on jo joukkuiden osalta aloitettu.

SaiPa – TPS

Valinta: SaiPa ML kerroin 2,02

Molemmat joukkueet ahkeroivat tiistaina CHL:n parissa. SaiPa kävi hakemassa 0-2 voiton Tapparasta ja TPS pelasi kotonaan 1-1 tasapelin HIFK:n kanssa. Kummallakaan joukkueella ei siis ole merkitsevää lepoetua, mutta kokoonpanot muutoksia molemmilla joukkueilla on senkin edestä.

Vierasjoukkueelta puuttuu illan ottelusta Eric Perrin. Kotijoukkue SaiPalta kokoonpanosta uupuu John McFarlane, Ville Koho, Lauri Taipalus, Matti Järvinen sekä Jussi Markkanen. SaiPan osalta ehkä kipein poissaolo on Taipaluksen puuttumien, sillä Taipalus on Carsonin ohella luutinut kuluvalla kaudella suurimpia minuutteja Lappeenrantalaisten takalinjoilla.

TPS on aloittanut kauden todella hyvin, sillä se on sarjassa toisena ja seitsemän ottelun jälkeen se on jäänyt vain kerran ilman pisteitä. TPS:n pelaaminen vieraskentällä ei ole ollut yhtä hurmiomaista kuin kotona, sillä täysi pistepotti on vielä vieraskentiltä hakematta.

SaiPan alkukausi on ollut sanalla sanoen kehno. Seitsemän pistettä seitsemästä ottelusta ei ole ollut odotetun lainen, sillä vastassa on ollut KooKoon, Ilveksen ja Lukon kaltaisia joukkueita. Puolustuspelaaminen sekä maalivahtipeli ovat joukkueen suurimmat kysymysmerkit, sillä maalinteko joukkueelta kyllä onnistuu.

Kotiottelu Tepsiä vastaan tulee SaiPalle hyvään saumaan. Edellinen Liiga-ottelu JYPiä vastaan meni täysin penkin alle, joten TPS ei tule pääsemään illasta helpolla. Kun alla on vielä voitollinen CHL vierasottelu Tampereelta, on SaiPalla motivaatio kohdallaan lukuisista loukkaantumisista huolimatta.

Kertoimien valossa TPS on asetettu hienoiseksi vierassuosikiksi, mutta kotijoukkueen kerrointa on mahdotonta ohittaa. Ottelu menee todennäköisesti tasaisissa merkeissä eikä jatkoaika olisi yllätys. Kotijoukkue lopullisena voittajana kelpaa kupongille.

Coolbetin kohteisiin tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset