Liiga: Viiden ottelun kierros tarkastelussa
Viiden ottelun kierrokselta löytyi kaksi mielenkiintoista pelikohdetta. Ässät isännöi Ilvestä keskikastin kamppailussa ja löytyy pelikupongeille myös yksi Coolbetin erikoinenkin.
Ässät – Ilves
Valinta: Ässät kerroin 2,00 Coolbet
Molemmat joukkueet ovat aloittaneet uuden vuoden varsin ailahtelevasti. Kotijoukkueella on kuudesta ottelusta tilillä kolme voittoa ja kolme tappiota. Ilves on aloittanut patapaitoja hieman paremmin, sillä kuudesta edellisestä ottelusta neljä voittoa ja kaksi tappiota.’
Ässät on ollut yksi sarjan selkeimmistä kotijoukkueista. Kotonaan patapaidat ovat keränneet pisteitä kuudenneksi eniten, kun taas vieraskaukalossa toiseksi vähiten. Illan vierasjoukkue Ilveksestä voidaan sanoa päinvastaista, sillä peli on kulkenut vieraskaukaloissa paremmin.
Kotijoukkue saa kokoonpanoon Jussi Makkosen takaisin. Makkosen paluu kokoonpanoon tuo lisää leveyttä kotijoukkueen pelaamiseen sekä varsinkin aloituksiin. Ilveksen hyökkäyspeli on ollut viime aikoina melko tehotonta ja Michael Keränen poissaolo tuntuu varmasti tupsukorvien hyökkäyksessä.
Tasaisessa keskikastin kamppailussa kotijoukkue Ässät vaikuttaa hitusen yli 50% suosikilta, joten suora kotivoitto kelpaa pelikupongeille.
Coolbet Special: Koko kierroksen maalit yli/alle 23,5 maalia
Valinta: Alle 23,5 maalia kerroin 1,72
Coolbet tarjoaa koko kierroksen kattavaa vetoa, jossa jokaisen ottelun varsinaisella peliajalla tehdyt maalin lasketaan yhteen. Rajana toimii 23,5 maalia, joten hieman ennakoimalla kierroksen jokaista ottelua, pääsee aika helposti kärryille otteluiden yhteenlasketusta maalimäärästä.
HIFK – Sport
HIFK: 1,96
Sport: 1,57
HIFK on ottelussa selvä ennakkosuosikki. Sportin maalilla debytoi tänään Veini Vehviläinen, jolla on mahdollisuus sävyttää Sport-debyytissään.
JYP – Pelicans
JYP: 2,37
Pelicans: 1,86
Kahden viime aikoina erinomaisesti pelanneen joukkueen kohtaamisessa maalit voivat olla tiukassa. JYP kotiedun myötä suosikki, mutta Pelicans on menestynyt Jyväskylässä usein.
KooKoo – Jukurit
KooKoo: 2,09
Jukurit: 1,79
Kertoimien valossa KooKoo on selvä suosikki, mutta on huomioitava, että Kotijoukkue on tehnyt tämän vuoden puolella vain yhdessä ottelussa yli kaksi maalia.
Tappara – HPK
Tappara: 3,46
HPK: 2,97
Ennalta kierroksen runsasmaalisin ottelu. Kahden kovakuntoisen joukkueen kohtaaminen voi pysyä tasaisena tai revetä loppua kohti.
Ässät – Ilves
Ässät: 2,07
Ilves:1,66
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…