Liiga: Viikingit huutaa Mikkelissä ja kärkitaisto valtaa Turun!

Liigassa pelataan tänään kolmen ottelun kierros. Mikkelissä Jukurit ja Sport kohtaavat ja kysymys kuuluu, kumpi muuttaa kuntokäyränsä suuntaa? Sarjataulukon kärkikamppailu käydään Turun illassa ja kierroksen kolmas ottelu on Kärppien ja HPK välienselvittely. 

Liiga tuo väriä pimeään torstai-iltaan. Tänään tiedossa on kolmen kamppailun kierros ja illan suurin mielenkiinto sarjataulukon kannalta on Turussa, jossa kotijoukkue TPS saa vastaansa aina vaarallisen KalPan. Turussa on saatu hyvä flow-tila päälle tällä kaudella ja se näkyy kentällä sekä sen ulkopuolella.

Turussa sykkii nyt iso 90-luvun tilanne. Joukkue pärjää sarjassa ja moneen vuoteen myös Turun ytimessä näkyy, että kaupungissa pelataan Liiga-kiekkoa. Kotijoukkueena tänään pelaava TPS miehittää sarjataulukon kolmatta sijaa 74 pisteen turvin ja illan vastustaja KalPa on ottanut paikkansa sarjan kakkosena 78 pisteellään.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kauden aikana jo kolmesti ja jokaisella kerralla Kuopion kalakukkoryhmä on vienyt voiton. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen oli Turussa lokakuussa ja tuossa ottelussa vierasjoukkue KalPa vei taiston tiukasti 3-2 lukemin.

Joulukuun alussa pari kohtasi toisensa Kuopiossa ja tuossakin kamppailussa KalPa oli vain maalin parempi, kun ottelu päättyi lukemiin 4-3.

Kolmas kohtaaminen oli tasan viikko sitten Kuopiossa ja ottelu päättyi varsinaisen peliajan jälkeen 1-1 -tilanteeseen. Ottelun ratkaisu nähtiin jatkoajalla, kun Juuso Riikola laukoi KalPalle voiton.

KalPan tehomiehenä keskinäisissä kohtaamisissa on toiminut Jesse Mankinen, sillä mies on nakutellut 2+2 tehot kolmeen matsiin ja hän näyttää todella viihtyvän kentällä, kun vastassa on TPS.

TPS:n puolelta tehoilla keskinäisissä kohtaamisissa ovat häärinyt Jasper Lindsten 1+2 ja David Spina 0+3.

Kokoonpanot illan otteluun julkaistiin tuttuun tapaan 13.00 ja kaikki edellä mainitut tehomiehet pelaavat tänäänkin Turun illassa.

TPS pääsee otteluun voitto alla, sillä joukkue voitti eilen Porissa, kun Ässät kaatui 1-0 lukemin. KalPa taas joutuu otteluun tappion kautta, sillä Tampereen Ilves kävi vähän yllättäenkin hakemassa eilen pisteet Kuopiosta. Ottelu oli KalPan hallintaa, mutta Ilves kesti ja korjasi voiton lopulta 2-1 lukemin.

Turussa tullaan näkemään tänään pudotuspelityylinen ottelu, jossa maalit ovat kiven alla. TPS on sarjan kolmanneksi paras kotijoukkue ja KalPa on sarjan toiseksi paras vierasjoukkue, joten kahden kovakuntoisen joukkueen kohtaaminen voi kääntyä kummalle tahansa.

Me uskomme, että maalit jäävät tänään lähes olemattomiin lukuihin. TPS oli eilen todella kurinalainen paketti Porissa ja taas KalPa oli suhteellisen tehoton kotiottelussaan. Jos tuo trendi molemmilla jatkuu tänään jäävät maalit molemmilla yhteen tai kahteen osumaan. Tästä syystä alle 3,5 maalin ilta on enemmän kuin lähellä.

Valinta: Alle 3,5 maalia 2.70

Muut valinnat:

Jukurit 2.15 

KalPa: Jesse Mankinen 2.20 (tekee yli 0,5 pistettä)

Tästä Coolbetin kertoimiin!

Aiheeseen liittyvät uutiset