MM-kisat 14.5: Yhdeksäs pelipäivä

MM-kisojen yhdeksäs pelipäivä on edessä ja päivä tarjoilee runsaasti pelattavaa, kun tiedossa on kuusi ottelu. Päivä alkaa jo 12.15, kun Suomen leijonat lähtevät Ranskan kimppuun. Toisen lohkon puolella Ruotsi ja Norja avaavat päivän.

Eilinen pelipäivä betsien valossa

Eilinen päivä ei ollut meiltä täydellinen suoritus, kun betsit napsuivat kotiin tuloksella 2/4.

A-lohkossa Tshekki ja Kazakstan, eivät maaleilla juhlineet, sillä Tshekki pystyi voittamaan piiskuisen Kazakstanin vain 3-1 lukemin. Tshekin tehomiehenä hääri kokenut kehäkettu Tomas Plekanec, joka tykitti kahdesti kiekon Kazakstanin verkon perukoille.

A-lohkon toisessa ottelussa kohtasivat Tanska ja Latvia. Ottelu oli tasaista vääntöä ja voittajaa jouduttiin hakemaan voittomaalikilpailusta asti. Tanska oli lopulta ottelun voittaja 3-2 loppuluvuin.

B-lohkon puolella päivä alkoi Yhdysvaltojen ja Unkarin ottelulla. Ottelu oli jo täysin selvä ennen edes sen alkamista, sillä USA ei millään voinut epäonnistua heikompaa Unkaria vastaan. Ottelu päättyi lopulta jenkkien 5-1 -voittoon ja ottelun tehomiehenä hääri Columbus Blue Jacketsin hyökkääjä Nick Foligno, joka keräsi tehot 2+1.

B-lohkon iltaottelussa kohtasivat Saksa ja Valko-Venäjä. Molemmat joukkueet ovat pelanneet pirteästi kisojen aikana, joten ottelusta voitiin odottaa maalirikasta vääntöä. Näin myös kävi, sillä Saksa pöllytti Valko-Venäjää selvin 5-2 lukemin.

Saksan tehomiehenä hääri DEL-liigassa leipänsä ansaitseva Philip Gogulla 1+1 tehoillaan. Valko-Venäjän puolelta kahteen tehopisteeseen ylsi kokenut 36-vuotias Vitaly Koval.

Yhdeksännen kisapäivän betsit

Tänään mennään kahdella tuplalla. Päivä peleihin lähtee yksi tupla ja iltakarkeloihin heiteään toinen verkko.

MMkisat 14.5 aamupäivä

MMkisat 14.5 ilta

Muistakaa myös PS4-kisa!

Lätkän MM-kisat ovat kovassa vauhdissa, jonka kunniaksi myös Vvihjeet.comissa laitetaan huikea PS4-kisa pystyyn uusien kumppaniemme kera. Nimittäin jääkiekon MM-kisojen aikana isoin 24hBetillä tai Veikkaushuoneella voitettu betsivoitto palkitaan Playstation 4 -pelikonsolilla!

Kilpailu on voimassa Vvihjeet.comin kautta 24hBetille tai Veikkaushuonelle uuden tilin avanneiden asiakkaiden kesken. Molemmat toimijat ovat luotettavia pelialan yrityksiä, joista voit lukea lisää sivustoltamme löytyvistä esittelyistä.

Kilpailun säännöt ja osallistuminen

  1. Avaa uusi tili 24hBetille tai Veikkaushuoneelle sivustoltamme löytyvistä bannereista tai edellä mainituista tekstilinkeistä. Voit myös halutessasi käyttää uusille asiakkaille suunnatun 100% talletusbonuksen.
  2. Lyö vetoa ja yritä tavoitella mahdollisimman isoa voittoa. Pelikupongin pitää sisältää vähintään yksi ottelu jääkiekon MM-kisoista. Voit lyödä kuinka monta kuponkia tahansa – kuinka isolla summalla tahansa. Minimipanos on 5€/kuponki.
  3. Lähetä voitettu pelikuponkisi osoitteeseen info@vetovihjeet.com, jolla haluat osallistua kilpailuun. Kuponki tulee olla lähetettynä viimeistään 22.5.2016 klo 23:59.
  4. Kisa on voimassa Vvihjeet.comin kautta uuden tilin 24hBetille tai Veikkaushuoneelle avanneiden pelaajien kesken.
  5. Kampanja on voimassa 9.5.2016 – 22.5.2016 (Jääkiekon MM-kisojen loppuun asti).
  6. Suurimman voiton voittanut pelaaja palkitaan PS4-pelikonsolilla. Ei ole merkitystä, onko pelaajan pelikuponki 24hBetilla vai Veikkaushuoneella pelattu.
  7. Pelikupongin aitous tarkistetaan osallistumisen jälkeen. Muistathan, että kampanja on voimassa vain ja ainoastaan sivustomme kautta 24hBetille tai Veikkaushuoneelle liittyneiden uusien asiakkaiden kesken. Jos sinulla on jo pelitili olemassa jommalle kummalle sivustolle, niin mainitse kampanjasta vaikka kaverillesi.
  8. Tälle kampanjasivustolle päivitetään jokainen päivä uusia voitossa kiinni oleva pelikuponki, joten muistakaahan seurata tätä kampanjasivua.
  9. Vvihjeet.com pidättää oikeudet muutoksiin, jos sellaiselle nähdään tarvetta.

 

Veikkaushuoneelle tästä!  24hBetille tästä!

Aiheeseen liittyvät uutiset