MM-kisat 12.5: Seitsemäs kisapäivä
Eilinen MM-lätkä päivä oli meiltä onnistuntut isku, kun betsit napsuivat kiinni 2/2. Tänään MM-kisat tarjoilee pelattavaa jälleen neljän ottelun voimin, joten yritetään pitää tahtia yllä.
Kuudes kisapäivä
Eiliseen MM-lätkä päivään lähdettiin tuplan voimalla. Molemmat eilisen päivän betsit poimittiin illan otteluista ja homma meni juurikin niin kuin pitikin.
A-lohkon ottelu Ruotsin ja Kazakstanin välillä piti kaikkien ennusmerkkien mukaan olla runsas maalinen ottelu ja näin myös kävi. Koko kiekko kansan yllättänyt Kazakstan oli Ruotsia vastaan täydellinen vastaantulija, kun länsinaapurimme nakutti taululle 7-3 -voittolukemat.
Ottelun hahmo oli Ruotsin Gustav Nyquist. Detroit Red Wings liukasliikkeinen hyökkääjä nakutti ottelussa tehot 2+1. Ruotsin joukkueessa oli myös toinen kolmen pisteen iltaan yltänyt pelaaja, kun Columbus Blue Jacketsin hyökkääjä Alexander Wennberg liittyi mukaan tehokerhoon.
B-lohkossa Suomen ja Unkarin ottelu piti olla leijonien täydellistä näytöstä, mutta toisin kävi. Unkari on tämän kisojen heittopussi, mutta eilisessä ottelussa heidän maalivahtinsa Adam Vay oli lähes yli-ihminen.
22-vuotias lähes kaksimetrinen muuri liukui eilen kiekkojen eteen 48 kertaa ja vain hänen ansiostaan Suomi ei karannut ottelussa maalijuhliin. Ottelu päättyi siis lopulta Suomen 3-0 -voittoon.
Leijonien maaleista vastasivat Atte Ohtamaa, Mikko Koivu ja Aleksander Barkov. Toronto Maple Leafsin ikitaistelija Leo Komarov nappasi ottelussa muutaman syöttöpisteen. Suomen maalilla Juuse Saros torjui kaikki 13 laukausta ja keräsi näin helpon nollapelin tililleen.
21-vuotias Nashville Predatorsin suomalaisvahti on nyt urallaan pelannut kaksi MM-kisaottelua ja molemmista hänellä on voittto takataskussa, joten nuorukainen saattaa olla kisojen aikana vielä pienehkö yllätyskortti.
PS4-kisa
Lätkän MM-kisat ovat kovassa vauhdissa, jonka kunniaksi myös Vvihjeet.comissa laitetaan huikea PS4-kisa pystyyn uusien kumppaniemme kera. Nimittäin jääkiekon MM-kisojen aikana isoin 24hBetillä tai Veikkaushuoneella voitettu betsivoitto palkitaan Playstation 4 -pelikonsolilla!
Kilpailu on voimassa Vvihjeet.comin kautta 24hBetille tai Veikkaushuonelle uuden tilin avanneiden asiakkaiden kesken. Molemmat toimijat ovat luotettavia pelialan yrityksiä, joista voit lukea lisää sivustoltamme löytyvistä esittelyistä.
Kilpailun säännöt ja osallistuminen
- Avaa uusi tili 24hBetille tai Veikkaushuoneelle sivustoltamme löytyvistä bannereista tai edellä mainituista tekstilinkeistä. Voit myös halutessasi käyttää uusille asiakkaille suunnatun 100% talletusbonuksen.
- Lyö vetoa ja yritä tavoitella mahdollisimman isoa voittoa. Pelikupongin pitää sisältää vähintään yksi ottelu jääkiekon MM-kisoista. Voit lyödä kuinka monta kuponkia tahansa – kuinka isolla summalla tahansa. Minimipanos on 5€/kuponki.
- Lähetä voitettu pelikuponkisi osoitteeseen info@vetovihjeet.com, jolla haluat osallistua kilpailuun. Kuponki tulee olla lähetettynä viimeistään 22.5.2016 klo 23:59.
- Kisa on voimassa Vvihjeet.comin kautta uuden tilin 24hBetille tai Veikkaushuoneelle avanneiden pelaajien kesken.
- Kampanja on voimassa 9.5.2016 – 22.5.2016 (Jääkiekon MM-kisojen loppuun asti).
- Suurimman voiton voittanut pelaaja palkitaan PS4-pelikonsolilla. Ei ole merkitystä, onko pelaajan pelikuponki 24hBetilla vai Veikkaushuoneella pelattu.
- Pelikupongin aitous tarkistetaan osallistumisen jälkeen. Muistathan, että kampanja on voimassa vain ja ainoastaan sivustomme kautta 24hBetille tai Veikkaushuoneelle liittyneiden uusien asiakkaiden kesken. Jos sinulla on jo pelitili olemassa jommalle kummalle sivustolle, niin mainitse kampanjasta vaikka kaverillesi.
- Tälle kampanjasivustolle päivitetään jokainen päivä uusia voitossa kiinni oleva pelikuponki, joten muistakaahan seurata tätä kampanjasivua.
- Vvihjeet.com pidättää oikeudet muutoksiin, jos sellaiselle nähdään tarvetta.
Veikkaushuoneelle tästä! 24hBetille tästä!
A-lohko
Tshekki – Norja
Valintamme: Yli 5 maalia 1.87
Venäjä – Tanska
Valintamme: Yli 5,5 maalia 1.72
B-lohko
USA – Ranska
Valintamme: Yli 6 maalia 1.79
Kanada – Saksa
Valintamme: Yli 7 maalia 1.98
Veikkaushuone
Veikkaushuone tarjoaa huippuluokan urheiluvedonlyöntiä sekä pokeri-, casino-, ja bingopelejä. Veikkaushuoneelle on myönnetty Maltan peliviranomaisten LGA:n pelilisenssi, mikä takaa varmasti valvotun ja rehellisen vedonlyöntitoiminnan harjoittamisen. Tämä mahdollistaaa myös EU-maiden pelaajille verovapaat voitot.
Korkeatasoisien pelielämyksien lisäksi mutkattomat sekä asiakaslähtöiset toimintatavat ovat keränneet kiitosta laajalla rintamalla. Veikkaushuoneen asiakkaana pääset osallistumaan lukuisiin erilaisiin kampanjoihin ja kilpailuihin, joissa on tarjolla mahtavia palkintoja.
Veikkaushuoneella on tarjolla uusille asiakkaille 100% talletusbonus vedonlyöntiin ensitalletuksen yhteydessä, kun käytät koodia VEIKKAUSHUONE100.
Tämä tarkoittaa, että ensitalletuksesi tuplataan aina sataan euroon saakka. Saat siis esimerkiksi 50€ talletuksella itsellesi 100€ pelirahaa.
Siirry Veikkaushuoneelle ja lunasta bonus!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…