NBA 10.12: Brooklynin vuoro voittaa heikko 76ers!
Meikäläinen makoilee tällä hetkellä Las Palmasin tienoilla altaan reunalla, kylmä olut kädessä, joten tässä on ollut sopivasti aikaa tiirailla myös yön NBA-betsejä.
Nets – 76ers
Valinta: 76ers alle 95 pistettä (1,89)
Kotijoukkue Brooklyn on parantanut esityksiään ja joukkue onkin voittanut kolme viidestä edellisestä ottelustaan. Lisäksi Nets on voittanut kuudesta edellisestä kotiottelustaan peräti viisi.
Nets nappasi edellisellä kierroksella maukkaan kotivoiton Houstonista. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 110-105 voittoon. Nets pelasi yhden kauden parhaimmista peleistään ja tämän lisäksi kolme pelaajaa ylitti 20 pisteen rajan.
Vierasjoukkue 76ersin pukukopissa saattoi olla hiljaista edellisen ottelun päätyttyä nimittäin joukkue koki historiansa pahimman nöyryytyksen, kun se hävisi kotonaan Spursille peräti 119-68.
76ers pelaa tänään jälleen vieraskentällä. Joukkue on hävinnyt 17 vierasottelua putkeen. 76ers on voittanut tällä kaudella vain yhden ottelun, joten alkukausi on ollut todella vaikea.
76ersin yksi alkukauden valopilkuista on ollut joukkueen ”rookie” Jahlil Okafor, joka on tehtaillut 16,8 pistettä peliä kohden. Okafor oli kuitenkin taannoin pelikiellossa, kun mies sekoili baarissa hävityn ottelun jälkeen. Mies pelasi kentälle maanantaina, mutta meno ei ollut kovinkaan vakuuttavaa. Okafor kohtaa tänään kaksinkamppailuissa Brook Lopezin, joten Okafor ei tule pääsemään tänään helpolla.
Uskon Brooklynin vahvan menon jatkuvan myöskin tänään. 76ersin paha tappioputki jatkuu tänäänkiin enkä jaksa uskoa, että vieraat saavat aikaiseksi yli 95 pistettä
Muut valinnat:
Hawks +7,5 (1,93)
OKC – Hawks, alle 211 pistettä (1,93)
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…