NBA 11.12: Raptors isännöi heikosti vieraissa pelaavaa Bucksia!
NBA:ssa pelataan tänään perjantain kunniaksi hurjan paljon pelejä ja tästä syystä kaivoimmekin useamman kohteen pelattavaksi. Katsotaan napataanko perjantailta oikein kunnon tili vai syöksytäänkö pää edellä korin taakse piiloon.
Raptors – Bucks
Valinta: Raptors yli 100 pistettä (1,90)
Kotijoukkue Raptors nappasi edellisellä kierroksella yhden kauden makoisimmista voitoistaan, kun se kaatoi kovavireisen San Antonio Spursin kotonaan 97-94. Raptors on voittanut kaksi viidestä edellisestä ottelustaan.
Ennen kahden ottelun voittoputkeaan Raptors ehti hävitä kolme ottelua peräkkäin. Raptorsin tappioiden yksi suurimmista syistä on ollut vastustajan kolmeen pisteen heitot. Tästä kertoo tilasto, jonka mukaan Raptors on voittanut vain kaksi ottelua, kun vastustaja on tehnyt yli 10 kolmosta.
Tänään kolmen pisteen heittojen ei pitäisi olla ongelma sillä Bucks on heittänyt viidessä edellisessä ottelussaan keskimäärin vain 11,8 kolmosta, joka on vähiten koko sarjassa.
Vierasjoukkue Bucksin painajaismainen vieraspelaaminen ei ota laantuakseen. Joukkue on hävinnyt kahdeksan vieraspeliä putkeen ja tämän lisäksi Bucks on jäänyt alle 102 pisteeseen kuusi kertaa näissä otteluissa.
Uskon vahvasti, että Raptorsin hyvä vire saa tänään jatkoa, kun joukkue pääsee pelaamaan jälleen kotikentällään, jossa se on ollut vahvassa vedossa. Tasoitus on aika kova, joten valitaan tähän kotijoukkueen yli 100 pistettä. Tuon pisterajan ylitys ei pitäisi olla ongelma Raptorsille.
Muut valinnat:
Minnesota -1 (2,00)
Nuggets, alle 101 pistettä (1,90)
OKC -3,5 (1,93)
76ers – Pistons, alle 193 pistettä (1,93)
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…