NBA 3.11: Ennakkosuosikit vahvoilla yön kamppailuissa!

Koripallovihjeet | Vvihjeet.com

NBA jatkuu jälleen seitsemän ottelun voimin. Viime yön valinnat päättyivät lopulta 3/5 tulokseen, joten siitä on hyvä lähteä parantamaan suoritusta. Ennakkosuosikit ovat yön otteluissa vahvoilla. Näyttääkö kierros kenties liiankin hyvältä?

Detroit Pistons – Indiana Pacers

Valinta: Pistons -5 (1,96)

Kotijoukkue Pistons on aloittanut kautensa upeasti ja joukkue on voittanut kaikki kolme otteluaan. Tänään Detroit kohtaa kotikentällään Pacersin, jonka kauden avaus on ollut heikko.

Detroitin puolustuspeli on ottanut ison harppauksen eteenpäin ja joukkue ei ole päästänyt yli 95 pistettä vielä kertaakaan tällä kaudella. Suoritus on kova sillä vastassa on ollut mm. Bulls sekä Hawks.

Pacers on aloittanut kautensa kolmella tappiolla ja joukkue on tehnyt vain 92,7 pistettä peliä kohden. Tämä kertoo karua kieltä joukkueen hyökkäyspelin takkuamisesta. Lisäksi Pacers on menettänyt pallon kahdessa edellisessä ottelussa peräti 44 kertaa.

Kaikkien yllämainittujen tilastojen lisäksi Pistons on ollut suvereeni reboundeissa Pacersiin verrattuna. Detroit on loistavassa iskussa enkä jaksa millään uskoa, että joukkue kompastuisi tänään heikkovireiseen Pacersiin.

Muut valinnat:

Bulls -4 (1,93)

Raptors -1,5 (1,92)

Nikola Mirotic yli 14,5 pistettä (1,75)

 

 

 

Aiheeseen liittyvät uutiset