NBA 6.12: OKC palaa voittokantaan Sacramenton kustannuksella!
NBA:ssa pelataan sunnuntaina viisi ottelua, joista yksi on parhaillaan käynnissä. Kierros näyttää ennakkoon aika haastavalta, joten napataan tänään vähemmän kohteita lapulle, kuin yleensä.
Oklaholma City Thunder – Sacramento Kings
Valinta: Alle 222 pistettä (1,93)
Kotijoukkue OKC on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan. OKC heitti edellisessä ottelussa Miamia vastaan 16 kertaa kolmen pisteen viivan takaa, mutta vain neljä heittoa osui koriin.
OKC:n tähtipelaajat Kevin Durant ja Russel Westbrook eivät ole olleet ihan parhaimmillaan viime aikoina ja se näkyy tulostaululla heti. Vaikka kaksikon peli on hieman takkuilut niin he ovat tehneet kahdessa edellisessä ottelussa yhteensä 109 pistettä, kun muut avausviisikon kaverit ovat pussittaneet 42 pistettä.
Vierasjoukkue Sacramento on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan vain yhden ja lisäksi vieraspelit ovat olleet todella hankalia. Joukkue on hävinnyt yhdeksästä edellisestä vierasottelustaan peräti seitsemän ja kaiken lisäksi Kingsille on tehty keskimäärin 114 pistettä peliä kohden.
Sacramenton tärkein pelaaja DeMarcus Cousins on tehnyt kahdessa edellisessä ottelussa yhteensä 30 pistettä, mutta mieheltä odotetaan enemmän. Heittopelin takkuilun lisäksi Cousins on ollut vaikeuksissa virheiden kanssa.
Viime yönä Houstonia vastaan pelatussa ottelussa Cousins keräsi jälleen virheet täyteen ja siirtyi penkin puolelle huilailemaan.
Ottelun total-raja on asetettu niin ylös, että under maistuu makoisalle tässä kohteessa. Uskon myös OKC:n voittoon, mutta 11 pisteen tasoitus tuntuu liian rajulta tähän otteluun.
Muut valinnat:
Sacramento, alle 105 pistettä (1,90)
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…