NBA-kausiennakko: Southwest-divisioona

San Antonio Spurs

San Antonio Spurs on voittanut vähintään 50-0ttelua 18-edellisenä kautena. Tämä on hurjan kova tilasto ja näin ollen ei ole ihme, että Spurs voidaan laskea tälläkin kaudella yhdeksi suurimmista suosikeista.

Spursin suurin uroteko kesän aikana oli LaMarcus Aldridgen hankkiminen Portlandista. Aldridgelle Unknown iskettiin sen verran iso palkkakuitti käteen, että Spurs odottaa mieheltä suuria tekoja kauden aikana.

Aldridgen tulo joukkueeseen oli myös palvelus joukkueen konkari-osastolle sillä nyt pelikuormaa pystytään säätelemään paljon paremmin. Tämä saattaa olla yksi ratkaisevista tekijöistä Spursin kannujahdin kannalta.

Vaikka Aldridgen hankinta vahvisti joukkuetta merkittävästi niin on syytä huomoida, että Spurs menetti Tiago Splitterin sekä Marco Belinellin. Molemmat edellämainitut pelaajat olivat tärkeässä roolissa viimekauden joukkueessa.

Tällä kaudella katseet kiinnityvät yhteen mieheen ja on todella mielenkiintoista nähdä miten Aldridge sopeutuu Spursin viisikkoon. Uskon Spursin vahvaan kauteen, mutta mestaruus taitaa olla liian kova pala purtavaksi myös tällä kaudella.

In: LaMarcus Aldridge, David West, Ray McCallum, Jimmer Fredette,Boban Marjanovic

Out: Marco Belinelli, Tiago Splitter, Aron Baynes, Cory Joseph

Tärkeimmät pelaajat: LaMarcus Aldridge, Tony Parker, Kawhi Leonard

Palkkakuningas: LaMarcus Aldridge ($19,689,000)

New Orleans Pelicans

Monty Williams johdatti Pelicansin viime kaudella playoff-peleihin, jonka jälkeen mies sai lähteä. Tilalle värvättiin Alvin Gentry, joka vastasi viime kaudella GSW:n hyökkäyspelistä. Lähteekö Pelicans l Unknown entoon Gentryn johdolla?

Williamsin puolustukseksi voitanee sanoa, että joukkue kärsi viime kaudella hurjasti loukkaantumisista.
Esimerkiksi Jrue Holiday, Ryan Anderson sekä joukkueen kirkkain tähti Anthony Davis missasivat viimekaudella toistakymmentä ottelua.

Gentry tuo mukanaan täysin uudenlaisen systeemin, jossa esimerkiksi Davisin rooli tulee muuttumaan. Gentryn sekä koko organisaation kannalta hyvä uutinen on, että Davis rustasi äskettäin nimensä viiden vuoden jatkosopimukseen, jonka arvon huudeltiin olevan 140-miljoonan dollarin tienoilla.

Gentryn systeemissä Pelicansin hyökkäspeli tulee nopeutumaan. Lisäksi joukkue pyrkii heittämään enemmän kolmosia, kuin edellisessä systeemissä Williamsin aikana. Gentry kehaisi myös, että Pelicans tulee puolustamaan paremmin kuin koskaan.

Kausi lähenee ja kohta nähdään muuttuvatko kovat lausunnot sanoista teoiksi. Jos pelaajat sisäistävät uuden systeemin nopeasti ja loukkaantumisilta vältytään niin Pelicans tulee olemaan tällä kaudella kovassa iskussa.

Pelicans tulee olemaan yksi kauden mielenkiintoisimmista joukkueista ja on todella jännittävää nähdä miten pitkälle joukkueen rahkeet riittävät tällä kaudella. Joka tapauksessa Pelicans tullaan näkemään allekirjoittaneen papereissa tänäkin vuonna playoff-otteluissa.

In: Alvin Gentry (valmentaja), Kendrick Perkins

Out: Monty Williams (valmentaja), Jimmer Fredette, Jeff Withey

Tärkeimmät pelaajat: Anthony Davis, Tyreke Evans, Ryan Anderson?

Palkkakuningas: Tyreke Evans ($10,734,586)

Memphis Grizzlies

images Memphis vältti kesällä katastrofin. Onko valtakunnussa kaikki hyvin kauden alkaessa?

Memphisin leirissä kesä vietettiin varmasti pelonsekaisin tuntein sillä joukkueen tähtipelaajan Marc Gasolin sopimus oli katkolla.

Memphis sai kuitenkin lopulta huojentavia uutisia kaudean alla, kun Gasol päätti uusia sopimuksensa. Tämä sopimus oli äärimmäisen tärkeä Memphisille sekä seuran faneille.

Memphisin suurin heikkous viime kaudella oli joukkueen hyökkäyspeli. Jättimäisiä hankintoja ei tälle osa-alueelle ole tehty, joten joukkue tulee painimaan samojen ongelmien kanssa myöskin tällä kaudella.

Marc Gasol sekä Zach Randolph tekivät viime kaudella lähes kolmasosan joukkuuensa pisteistä, joten miehet ovat korvaamattomia Memphisin avausviisikossa.

Molemmat herrat tekevät kuitenkin suurimman osan pisteistään korin läheltä, joten kaksikko tulee tarvitsemaan tulitukea muilta pelaajilta.

Memphisin vahvuus tulee olemaan tälläkin kaudella tuttuun tapaan puolustuspeli, jonka avulla joukkue tulee varmasti nappamaan tärkeitä pisteitä kauden aikana.

Memphis selvittänee tiensä pudotuspeleihin tälläkin kaudella, mutta mikäli hyökkäyspeliä saadaan parannettua, Memphis voi yllättää monet tällä kaudella.

In: Matt Barnes, Brandon Wright, Andrew Harrison, Jarell Martin

Out: Kosta Koufos

Tärkeimmät pelaajat: Mark Gasol, Zach Randolph, Mike Conley

Palkkakuningas: Marc Gasol ($19,688,000)

Houston Rockets

Houston meni viime kaudella pitkälle pudotuspeleissä, mutta ratkaisun hetkillä joukkue väsähti James Hardenin johdolla. Pystyykö joukkue yhtä kovaan suoritukseen tällä kaudella?

Rockets sai  kauan kaivatun vahvistuksen ”pointguard”-osastolleen, kun Ty Lawson liittyi k Unknownc esällä
joukkueen vahvuuteen. Lawson oli Nuggetsin tärkeimpiä pelaajia viime kaudella, joten mieheltä odotetaan paljon myös Houstonissa.

Vaikka Lawsonin siirto vahvistaa Houstonia varmasti, miehen yllä leijailee muutamia kysymysmerkkejä. Lawsonilla on värikäs historia, johon liittyy esimerkiksi huumesekoiluja, mutta ne ajat alkavat olla nyt  toivottavasti ohi.

Mikäli Lawson isketään Houstonin avausviisikkoon niin se tarkoittaisi käytännössä joukkuuen suurimman tähden James Hardenin roolin muuttumista. Harden pelasi nimittäin viime kauden pudotuspeleissä juuri pointguardina osittain pakon sanelemana.

Hardenin siirto hyökkäävämpään roolin saattaa olla juurikin se ratkaiseva tekijä, joka nostaa Houstonin hyökkäyspelin tasoa entisestään. Kysymys kuulukin: uskalletaanko Hardenin roolia muuttaa, jopa pienellä riskillä?

Houston nähdään tälläkin kaudella taatusti pudotuspeleissä. Jos James Harden sekä Dwight Howard pysyvät ehjänä ja miehiä ei peluuteta puhki kauden aikana niin menestystä saattaa olla luvassa.

In: Ty Lawson, Montrezl Harrell, Sam Dekker

Out: Josh Smith

Tärkeimmät pelaajat: Dwight Howard, James Harden, Ty Lawson?

Palkkakuningas: Dwight Howard ($22,359,364)

Dallas Mavericks

Dallasin leirissä ovet paukkuivat kesällä sen verran tiuhaan tahtiin, että heikoimpia hirvittää. Pystyykö uudistunut Mavericks kampeamaan itsensä pudostuspeleihin? Dallas_Mavericks_logo

Dallasissa puhaltavat muutoksen tuulet. Joukkueen kokoonpano uudistui kauden alla rajusti ja myös
avausviisikkoon tulee suuria muutoksia.

Joukkueen hyökkäyspeli tulee olemaan jälleen paljon Dirk Nowitzkin varassa. Jaksaako 37-vuotias Nowitzki vielä kannatella joukkuettaan?

Uusista hankinnoista Wesley Matthews, Deron Williams sekä Zaza Pachulia tulevat todennäköisesti löytymään Mavericksin avausviisikosta. Tämä kuvastaa, kuinka paljon joukkueeseen on tullut muutoksia ennen kauden alkua.

Kauden alkaessa en välttämättä jaksa uskoa, että Dallas raivaisi tiensä pudostuspeleihin tänä vuonna. Voi olla, että olen pahasti väärässä, mutta ainakaan tällä hetkellä Mavericksin tilanne ei näytä kovin lupaavalta.

In:  Deron Williams, Wesley Matthews, Jeremy Evans, Zaza Pachulia, Justin Anderson, JaVale McGee

Out: Rajon Rondo, Tyson Chandler, Richard Jefferson, Monta Ellis, Al-Farouq Aminu, Amar’e Stoudemire

Tärkeimmät pelaajat: Chandler Parsons, Dirk Nowitzki, Wesley Matthews

Palkkakuningas: Wesley Matthews ($16,407,500)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aiheeseen liittyvät uutiset