NFL 23.10.2016: Rams ja Giants Lontoossa!
NFL:n 7. viikon sunnuntai aloitetaan Lontoon ottelulla, jossa vastakkain asettuvat Los Angeles Rams ja New York Giants. Ottelussa erityistä on aikaeron tuomat vaikutukset, sillä Losilaisten kellon mukaan matsi alkaa jo 6.30 aamulla. New Yorkilaisilla puolestaan kello on matsin alkaessa ajassa 9.30.
Los Angeles Rams – New York Giants
Valinta: Yli 45.5 (1.92)
Losilaiset matkustivat Lontooseen jo maanantaina, jotta heillä olisi enemmän aikaa tottua aikaeroon. New Yorkin miehet puolestaan saapuivat Lontooseen perjantaina. Aikaero tuo oman mausteensa otteluun, mutta on vaikea sanoa kumpi on paremmissa asemissa kellonajan suhteen.
Ramsin osalta hyökkäys on löytänyt tekemisen meininkiä viimeisen kahden viikon aikana, mutta sen puolustus puolestaan on hieman hävittänyt momentumiaan. Kun molemmat puolet palloa loksahtavat kohdalleen, on Rams ihan varteenotettava nippu, mutta tällä hetkellä se vaikuttaa edelleen epätasapainoiselta joukkueelta.
Giantsin puolella Odell Beckham Jr rakastelee potkuverkkoa viikosta toiseen ja teki viime kierroksella aivan törkeän stats-linen Ravensia vastaan. Giantsin mieliessä voittoa tulee Beckhamin jälleen säväyttää ja loistaa joukkueensa ykköstähtenä. Juoskupeliä Giantsilta ei niinkään ole löytynyt, joten heittopeliksi tämä todennäköisesti menee G-menien osalta.
Ramsilla puolestaan on Todd Gurley, mutta vastustajat ovat ottaneet hänet kerta toisensa jälkeen pois. Tällöin Case Keenum on pakotettu pelaamaan heittopainotteista peliä. Se on viimeisen kahden viikon aikana tuottanut huomattavan määrän pisteitä ja Keenum on rikkonut joitakin Franchise-recordeja siinä samalla. Vaikka Giants puolustus on ollut tasoa mukiinmenevä, uskon Ramsin tekevän tänäänkin pisteitä taululle. Giantsin puolustuksessa on myös poissaoloja, joka edesauttaa Ramsin tehoja.
Heittopainotteinen peli etenee vauhdilla tarjoten useamman mahdollisuuden laittaa pinnoja taululle. Uskonkin, että Lontoossa nähdään viihdyttävä ja pisterikas ottelu kahden isoimman football markkinan välillä.
Muut valinnat:
Kansas City Chiefs -5.5 (1.90)
Minnesota Vikings -3 (1.97)
Tennessee Titans -3 (1.86)
New England Patriots -7 (1.95)
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…