NFL:n kausiennakot 2018: NFC East divisioona

NFC East

NFC East divisioona oli viime kaudella kaksijakoinen, sillä tästä porukasta löytyi mestari, mutta muiden osalta parantamiseen varaa jäi paljon. Eagles lähtee kauteen selkeänä ykkösenä, mutta sen jälkeen on tasaisempaa. Cowboys on kuitenkin vahva nippu ja myös Giantsin voi odottaa parantavan. Washingtonin rooliksi jää tulevalla kaudella jumboksi jääminen. Kuten AFC Southista, tästäkin porukasta saatetaan saada useampi playoff-joukkue.

NFL:n kausiennakot 2018: NFC East divisioona

1. Philadelphia Eagles

Merkittävimmät menetykset: TE Trey Burton, LB Mychal Kendricks

Merkittävimmät saapujat: TE Dallas Goedert, LB Corey Nelson, DT Haloti Ngata

Philadelphia Eagles on siis viime kauden mestari ja onnistui tässä urakassa erityisesti todella leveän ja tasapainoisen rosterinsa ansiosta. Heikkouksia ei niinkään ollut ja itseasiassa moni pelaaja nosti tasoaan. Kysymysmerkkeinä kauteen lähteneet kaverit olivat loistavia eikä edes Carson Wentzin loukkaantuminen saanut tätä junaa pysähtymään. Täksi kaudeksi lähes kaikki palaavat, joten se vaikein juttu tulee olemaan tason säilyttäminen. Pieni notkahdus on odotettavissa, mutta ei sekään Phillyä tule kovin paljoa horjuttamaan.

Pelaajien osalta poistujien osasto on paikattu sekä draftissa että vapailla markkinoilla. Valmennuksen osalta hyökkäyksen koordinaattori ja QB-koutsi jatkoivat matkaa, minkä vaikutukset saattavat olla negatiiviset Phillyn hyökkäykselle. Doug Pederson kuitenkin jatkaa HC:na ja se on hyvä asia Eaglesille.

Puolustus on Philadelphian erityinen vahvuus. Sen linja on NFL:n parhaimmistoa ja vastustajan pocketit ovat jatkuvasti koetuksella. Takakentässä saattoi olla aiemmin vielä parannettavaa, mutta sekin porukka petrasi kauden loppua kohden. Tälläkin porukalla teemana tulee loppujen lopuksi olemaan tason säilyttäminen ja tähän edellytykset on myös olemassa.

Hyökkäyksessä Philadelphia luottaa erityisesti leveyteen. Alshon Jeffery, Mike Wallace & Nelson Agholor -kolmikko ei ole NFL:n kärkeä, mutta silti hyvä porukka. Juoksupelissä Jay Ajayi, Corey Clement ja Darren Sproles tarjoavat monipuolisen RB-komitean. Hyökkäyksen linjassa on todellista voimaa ja varsinkin jos Jason Peters palaa siinä kunnossa missä lupaa, on Philadelphian helppo pelata tasapainoista hyökkäystä.

Kokonaisuutena Philadelphia on NFL:n parhaimmistoa. Sillä on todella hyvät linjat, aivan loistava QB, hyvä pass rush, monipuolinen hyökkäyskalusto sekä loistava valmennus. Philadelphia tulee todennäköisesti kuitenkin hieman trendaamaan alaspäin Super Bowlin jälkeen, mutta NFC East divisioonan se tulee nappaamaan helposti nimiinsä.

Betting preview: Viime kaudella Philadelphia eteni voitosta voittoon ja sama meno voi hyvinkin jatkua tällä kaudella. Nyt joukkueelta kuitenkin odotetaan todella paljon ja tällöin altavastaajan spreadissa voi olla valueta. Ensimmäiset viikot ovat Falcons-pelin jälkeen helppoa kauraa, jolloin Philly tulee varmasti menestymään. Viikoilla 5-8 Philadelphia saattaa olla joka ottelussa suosikki, mutta tuskin voittaa jokaista näistä.

2. Dallas Cowboys

Merkittävimmät menetykset: WR Dez Bryant, TE Jason Witten

Merkittävimmät saapujat: WR/RB Tavon Austin, FB Jamize Olawale, WR Deonte Thompson, WR Allen Hurns, LG Connor Williams, LB Leighton Vander Esch

Cowboysin viime kausi oli keskinkertainen, joskin recordi näytti lopulta lukuja 9-7. Se oli merkittävästi heikompi kuin 2016 kausi, joten parantamiseen varaa jäi. Tulevalle kaudelle Cowboys kaipaa sekä hyökkäyksen linjan paluuta loistoonsa että takakentän tuottavan nyt yhden kauden kehittymisen jälkeen hedelmää.

Dallas menetti kaksi tärkeää pelaajaa Dez Bryantissa ja Jason Wittenissä, mutta Bryantin osalta muutos saattaa olla jopa parempaan päin, kun taas Wittenin osalta poistuminen merkitsee ennemmin johtajuuden kuin tuottavuuden laskua. Sisään on nyt tuotu liuta uusia nimiä ja Dallasissa haetaan selvästi ehkä jopa hieman philadelphiamaista lähestymistä receiverosastolle. Uudistusta tuo myös se, että receivereiden valmentaja vaihtuu tälle kaudelle. Mielenkiintoista nähdä mitä tässä porukassa saadaan aikaan.

Juoksun puolella homma on selvää pässin lihaa. Linja blokkaa ja Ezekiel Elliot möyhii menemään. Connor Williams tuo linjaan tehoa, mutta viime kaudeksi tasoaan tiputtaneilla konkareilla olisi taas vuorossa ylöstrendaamisen vuosi. Tavon Austin tulee myös saamaan kosketuksia RB:na, mutta Zeke on ehdoton ykkösbacki.

Puolustuksessa Dallasilla on hyvä linja ja sen ykköstähtenä loistaa Demarcus Lawrence. Takakentän osalta kysymysmerkkejä on ilmassa, mutta yhden kauden ajan kasvanut porukka voi olla yllättävänkin hyvä. Puolustus paranee entisestään kunhan David Irving palaa neljän ottelun pelikiellostaan.

Kokonaisuutena Dallas profiloituu juoksu edellä kulkevaksi joukkueeksi, jonka odotetaan parantavan viime kaudesta. Dallas taistelee täysimittaisesti playoffpaikasta, mutta jää lopulta Eaglesin taakse NFC East divisioonan toiseksi.

Betting preview: Dallas tulee olemaan tasaväkinen todella monessa ottelussa tällä kaudella eikä helppoja pelejä ole luvassa juuri lainkaan. Dallasin peleissä paras peli-idea on altavastaajan puoltaminen, oli se sitten vastustaja tai Dallas itse. Joukkue matchuppaa luonnollisesti parhaiten heikompaa juoksupolustusta vastaan.

3. New York Giants

Merkittävimmät menetykset: DE Jason-Pierre Paul, CB Dominique Rodgers-Cromartie

Merkittävimmät saapujat: RB Saquon Barkley, RB Jonathan Stewart, LT Nate Solder, OG Will Hernandez, LB Kareem Martin, LB Alec Ogletree

New York Giantsin viime kausi oli erityisen hirveä ja 3-13 recordinsa kanssa offseasonille painunut Giants päätyi odotetusti tekemään paljon uudistuksia kaudelle 2018. Nämä uudistukset ovat punnerrus menestykseen tässä ja nyt. Muistetaan kuitenkin, että 2016 Giants oli 11-5, joten viime kausi on vain yksi ikävä notkahdus.

Uudistuksien osalta puolustus muuttaa uuden koordinattorinsa James Bettcherin alaisuudessa 4-3 systeemistä 3-4 systeemiin, mutta tämä ei Giantsin kohdalla ole täysin kiveenhakattua. Pelaajiston osalta tämä tarkoitti sitä, että JPP sai lähteä ja sisään tuotiin Cardinalsia edellisillä kausilla edustanut Kareem Martin. Huonosta kemiasta kärsinyt puolustus saa johtajuutta Giants-paitaan pukevasta Alec Ogletreesta. Kokonaisuutena Giantsin puolustusta kuvaa parhaiten sana aggressiivinen. Giantsin uskotaankin blitzaavan paljon tulevalla kaudella ja tästä joukkueen pelaajat tykkäävät paljon.

Hyökkäyksen uudistukset voi lukea saapujien ensimmäisen neljän nimen mukaan: Juoksu ja linja on nyt laitettu kuntoon. Saquon Barkleysta kohkataan mielettömän paljon ja ihan aiheesta. Jonathan Stewart tuo hyvän täydennyksen, mutta Barkley tulee juoksemaan ja paljon. Heittopelissä Eli Manningilla tulee olemaan nyt helpompaa, mutta hänen on silti nostettava tasoaan ja näytettävä, että tankissa on vielä bensaa. Mikään edellä mainittu ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että Giantsin hyökkäys elää ja kuolee Odell Beckham Jr:n kautta. Tight end osastolla Evan Engramilla on nyt elämänsä tilaisuus loistaa, sillä hän on kokonsa ja vauhtinsa puolesta todella epäreilu vastustaja, kun toiset joutuvat vielä jahtaamaan Beksua ja Barkleyta.

Kokonaisuutena Giantsilla on siis vielä testaamaton puolustus ja Manningia paremmin tukeva hyökkäys. Giants haastaa jokaisessa ottelussa vastustajansa, mutta Eaglesin ja Dallasin perässä se ei kuitenkaan tule pysymään. Näin ollen NFC East divisioonan kolmossijaan on Giantsin tyytyminen.

Betting preview: Giantsin osalta kannattaa erityisesti tarkkailla miten uusi aggressiivinen puolustus lähtee toimimaan ja onko Manning oikeasti turvassa uuden linjan takana. Nimittäin jos nämä boxit saa tickattua, tulee reagoida hyvinkin nopeasti arvottomalla joukkue paljon paremmaksi kuin moni muu vielä uskoo. Schedule on nimittäin alkukaudesta julma ja siellä on paljon valueta, mikäli Giants onkin itse vielä julmempi.

4. Washington Redskins

Merkittävimmät menetykset: QB Kirk Cousins, CB Kendall Fuller, WR Terrelle Pryor, S Su’a Cravens

Merkittävimmät saapujat: QB Alex Smith, WR Paul Richardsson, RB Derrius Guice, NT Daron Payne, LB Pernell McPhee

Washingtonin viime kausi oli hyvin washingtonmainen: 2-13 recordissa seilaavalle Giantsille tuli kauden päätöksessä hävittyä ja lopulta oma kausi saatettua 7-9 tulokseen. Peräti 20 ukkoa kävi kauden mittaan sairastuvalla eikä sellaista määrää kestä mikään organisaatio. Nyt Washington lähtee uuteen kauteen uuden quarterbackinsa Alex Smithin johdolla, mutta luottaa muilta osin vanhaan runkoon.

Offseasonilla isoin tarve oli fixata juoksupuolustus, joka oli koko liigan huonoin kaudella 2017. Draftista tähän tuotiin korjausta ja erityisesti 141-kiloinen Da’Ron Payne tuo lihamuuriin leveyttä. Pernell McPhee tulee halvalla dealilla sisään ja on monipuolinen pelaaja tukemaan näitä talkoita. Heittopuolustuksessa Washington oli viime kaudella hyvä, mutta se menetti Smithin hankkiessaan Kendall Fullerin. Ylipäätään heittopuolustuksessa on ensi kaudella kehnompi tilanne kuin viime kaudella, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Kysymysmerkit voidaan silti heittää tämän osaston niskaan.

Hyökkäyksessä näkyvin muutos on siis Smith QB:na, mutta kakkoskierroksen varaus Derrius Guice on myös merkittävä lisäys (päivitys: hän kuitenkin on sivussa koko kauden). Redskins ei nimittäin ole omannut kunnon ykkösbackia ja Guicessa sillä saattaa hyvinkin olla yksi kappale näitä. Guicea auttaa Washingtonin hyvä hyökkäyksen linja, mutta nähtäväksi jää ovatko viime kauden loukkaantumiset heikentäneet tämän yksikön tehoa.

Kokonaisuutena Washington on tässä divarissa se heikoin lenkki, mutta voi ihan hyvin löytää itsensä 8-8 recordista kauden päätteeksi. Joukkueen kohtaloksi jää kuitenkin NFC East divisioonan jumbosija.

Betting preview: Washingtonilla on hyvä pass rush, joten edes hieman ontuvasti QB:ta suojaavat joukkueet ovat sille mieleisiä vastustajia. Schedulessa sillä on alkuun kaksi helpompaa peliä ja aikainen bye jo viikolla 4. Tämän jälkeen alkaa todennäköinen alamäki ja erityisen vaikeaa joukkueella on ihan loppukaudesta.

Aiheeseen liittyvät uutiset