NHL 22.3: Hurricanes vs. Sabres
Yön NHL-kierros alkaa olla hiljalleen edessä ja meidän mielenkiintomme osuu otteluun Carolinassa, jossa Hurricanes isännöi Buffalo Sabresia.
Carolina Hurricanes – Buffalo Sabres
Valinta: Yli 5,5 maalia 2.25
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kuluvan kauden aikana kahdesti ja molemmat kohtaamiset on pelattu Buffalo Sabresin kotihallissa. Nyt on siis ensimmäinen kerta kuluvalla kaudella, kun Rasmus Ristolaisen edustama Sabres saapuu vierailulle Carolinaan.
Ensimmäinen kohtaaminen oli marraskuun loppupuolella ja tuolloin Sabres oli parempi luvuin 4-1. Joukkueiden toinen kohtaaminen oli vain kymmenen päivää sitten, kun Carolina Hurricanes kävi nipistämässä pisteen Sabresilta. Hurricanes taipui lopulta vasta jatkoajalla, kun Sabresin Jack Eichel naulasi illan toisella maalillaan ottelun loppulukemat 3-2.
Hurricanesin sekä Sabresin kausi tulee todennäköisesti päättymään runkosarjaan, vaikkakin molemmilla on edelleen teoreettiset mahdollisuudet mukaan pudotuspeli-huumaan.
Pudotuspeleihin mahdollisuuksia molemmilla on kyllä, mutta nyt pelataan kuitenkin enemmän kunniasta ja samalla ilman sopimusta tulevasta kaudesta olevat pelaajat pyrkivät antamaan näyttöjä kesän vapaille-markkinoille.
Hurricanes on tällä hetkellä itäisen konferenssin sijalla 11 ja joukkueella on kasassa 72 pistettä 72 ottelun jälkeen. Vierailija Sabres majailee sijalla 14 ja 73 ottelun jälkeen pisteitä on plakkarissa 68.
Hurricanesin kausi saattaa hyvinkin pienellä yllätyksellä jatkua kevään peleissä, mutta Sabresin kohdalla tie kohti tosipelejä vaatisi jo suurta ihmettä.
Tuleva ottelu saattaa kääntyä varsinaiseksi maalikarkelo juhlaksi, sillä Hurricanes on kotonaan aina ollut maalivalmis joukkue, kun Sabres on vieraillut PNC Areenalla. Molempien joukkueiden kokoonpanosta löytyy maalinteko voimaa ja mikäli historia toistaa itseään nähdään Carolinan-illassa runsaasti maaleja.
Muut valinnat:
Ottawa Senators – Washington Capitals
Valinta: Mike Hoffman 2.05 (tekee ainakin yhden pisteen)
San Jose Sharks – St. Louis Blues
Valinta: Blues yli 2,5 maalia 2.12
Kohteiden kertoimet poimittu Unibetiltä.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…