NHL 5.11: Avalanche vs. Wild
NHL:ssä on jälleen luvassa suuren luokan kierros, kun otteluita pelataan yhteensä 13. Kierros alkaa jo 21:00, kun Colorado Avalanche ja Minnesota Wild iskevät yhteen todelliseen primetime aikaan.
Me lähdemme tänään NHL-kierrokselle mukaan heti alusta lähtien, kun euroja lyödään likoon jo kierroksen avausotteluun, jossa Colorado Avalanche ja Minnesota Wild kohtaavat.
Tuosta kamppailusta ei suomalaisväriä puutu ja nyt lähes kaikilla on mahdollisuus päästä nauttimaan maailman parhaasta kiekosta, sillä ottelu starttaa jo 21:00.
Colorado Avalanche – Minnesota Wild
Valinta: Wild 2.50 (Coolbet)
Kyllä NHL-faneja nyt hemmotellaan, sillä kierros alkaa tänään jo 21:00 ja edessä on mahtava taisto Avalanchen ja Wildin välillä. Kaukalossa on runsaasti suomalaisia, joten hyvää viihdettä on takuuvarmasti tarjolla.
Kotijoukkueen roolissa pelaava Avalanche on tällä hetkellä läntisen konferenssin kolmanneksi viimeisenä ja muutenkin joukkueella on menossa vaikeat ajat. Lumivyörylauma on viimeisestä viidestä kamppailusta pystynyt kairaamaan vain yhden voiton ja nytkin joukkue seilaa kahden ottelun tappioputkessa.
Avalanche on kuluvalla kaudella pelannut kotonaan kolmesti ja noista otteluista on lohjennut vain yksi voitto. Kotikaukalossa maalinteko on onnistunut kohtuullisesti, mutta omissakin on kolissut aivan liikaa.
Joukkueen pelaaminen on uuden päävalmentajan alaisuudessa ollut energistä ja maaliherkkää, mutta ottelun sisällä tapahtuu liikaa virheitä, jotka ovat kostautuneet kohtalokkaasti.
Vierasjoukkue Wild tulee kamppailuun tappio ottelua alla, kun joukkue kyykkäsi kotonaan Buffalo Sabresin käsittelyssä. Ennen tuota ottelua Wild oli kolmen ottelun voittoputkessa, joten Wild on varmasti nälkäinen ryhmä pääsemään jälleen voittokantaan kiinni.
Wild on läntisen konferenssin kolmantena ja joukkueen alkukausi on ollut kaikin puolin loistava. Vieraskaukalossa joukkue seilaa tällä hetkellä kahden ottelun voittoputkessa ja noissa kahdessa ottelussa joukkueen verkkoon ei ole tehty yhtään osumaa.
Wild on tässä parissa ehdottomasti parempi valinta lapulle kuin Avalanche ja kun kerroinkin näyttää noin hyvää kieltä on meidän euromme täysin vierasjoukkueen matkassa mukana.
Muut valinnat:
Dallas Stars – Chicago Blackhawks yli 5,5 maalia 1.97
Buffalo Sabres 3.20
Columbus Blue Jackets: Alexander Wennberg 6.00 (tekee ainakin yhden maalin)
New York Rangers: Rick Nash 1.77 (tekee ainakin yhden pisteen)
Toronto Maple Leafs – Vancouver Canucks yli 5,5 maalia 2.30
Tästä Coolbetin NHL-kohteisiin!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…