NHL 6.12: Yön herkkupalana Battle of New York
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Maailman parhaassa kiekkosarjassa on edessä yhdeksän ottelun kierros ja yön herkkupalana toimii Battle of New York. Tiedossa on kiihkeä paikallisvääntö saarelaisten ja manhanttanin kuninkaiden välillä.
Suomessa on itsenäisyyspäivä ja rauhallisuus on tämän päivän sana. Me hyppäämme betsaamisen maailmaan vasta tulevan yön pikkutunneilla, joten pyhitämme itsenäisyyspäivän vieton rauhan ja tykitämme vasta yöllä betsejä.
Eilinen NHL-kierros oli meiltä täydellinen pohjakosketus, kun kaikki betsit sulivat ja tuloksena oli puhdas nolla. Välillä tuo kuoppakin on koettava ja nyt tuolta on kuopasta on vain noustava ylös uusin kujein. Meidän päivän päämielenkiinto on New Yorkissa, jossa Islanders ja Rangers kohtaavat toisensa Battle of New Yorkin merkeissä.
New York Islanders – New York Rangers
Valinnat:
Yli 5,5 maalia 2.15
Rangers 2.32
New Yorkissa on edessä tulevana yönä Suomen aikaan mahtava näytös, kun Islanders ja Rangers kohtaavat toisensa. Näissä otteluissa tapahtuu yleensä hurjasti ja molemmat ovat enemmän kuin valmiina ottamaan haltuunsa New Yorkin valtikan.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kuluvalla kaudella kertaalleen. Kohtaaminen oli kauden alussa ja ottelu pelattiin Madison Square Gardenissa. Tuossa kamppailussa Rangers oli ottelun isäntä ja joukkue vei ottelun nimiinsä 5-3 lukemin.
Joukkueiden välienselvittelyt ovat viime vuosina olleet suhteellisen kaksijakoisia maalien suhteen, sillä välillä mennään tarkalla pelaamisella ja vähämaalisesti, mutta välillä käynnissä on täydellinen sirkus.
Battle of New York sytyttää yleisön aina takuuvarmasti ja ottelussa voi tapahtua mitä tahansa, kun kansa huutaa täydellä teholla omiensa puolesta.
Islanders pelaa toisen peräkkäisen ottelunsa kotihallissaan. Viime ottelussa joukkue koki karvaan tappion jatkoajan kautta, kun Detroit Red Wings haki pisteet mukaansa Barclays Centeristä. Tappiosta huolimatta saarelaisilla on menossa hyvä jakso, sillä viimeiset neljä ottelua ovat kolmesti päättyneet Islandersin voiton juhliin.
Näissä neljässä ottelussa Islanders on taistellut ja etenkin alivoimapelaaminen on ollut täydellistä, sillä joukkueen kaikki kymmennen alivoimaa ovat sujuneet ilman takaiskuja. Rangersin on siis onnistuttava täydellisesti ylivoimissaan, sillä Islandersin alivoima on kuin hiottu timantti.
Saarelaisten pelaaminen kotona on itäisen konferenssin keskikastia, vaikka vieraissa joukkue on koko sarjan huonoimpia joukkueita. Kotihallissaan Islanders pystyy kuitenkin voittamaan ja se tosiasia kantaa joukkuetta nyt.
Supertähti John Tavaresin johdolla myös joukkueen muut pelaajat nostavat tasoaan tasaiseen tahtiin. Hyökkäyspään toinen moottori Josh Bailey on Tavaresin tapaan viiden ottelun pisteputkessa. Myös Anders Lee on hiljalleen syttynyt tähän kauteen ja jenkkihyökkääjä on nyt tehnyt viidesti maalin viimeiseen kuuteen matsiin.
Puolustuksen johtaja Johnny Boychuk kulkee myös pisteputkessa, sillä viimeiset kolme ottelua ovat tuoneet pisteitä joka ilta ja vielä maalien muodossa kahdesti.
Pystyykö siipirikkoinen Rangers haastamaan Islandersin?
Vierasjoukkue Rangers pääsee otteluun voitonfiiliksen myötä, sillä joukkue kaatoi viime ottelussaan Carolina Hurricanesin MSG:llä 4-2 lukemin. Voitto oli tärkeää, sillä joukkueen alkukauden täydellinen dominointi on vähän hiipunut ja uutta nousua tarvitaan jälleen.
Rangers kärsii pahoista ongelmista ja isoin ongelma on hiukan yllättäen tolppien välissä, sillä Henrik Lundqvist ei ole ollut oma itsensä kuluvalla kaudella. Ruotsalaisvahti on kyllä pelannut hyvin, mutta pienehkö epävarmuus miehen otteista heijastuu illasta toiseen.
Tulevassa ottelussa Lundqvist on kuitenkin tolppien välissä, sillä miehen tilastot Islandersiä vastaan ovat todella hyvät. Viimeiset seitsemän ottelua saarelaisia vastaan vieraissa ovat sujuneet ruotsalaiselta tilastoilla: 4-2-1 ja jokaisessa ottelussa hän on tehnyt vähintään 30 torjuntaa.
Rangersin siipirikkoisuus painottuu todella kovalla kädellä hyökkäyskalustoon, sillä isoja nimiä on poissa. Mika Zibanejadin puuttuminen näkyy joukkueen kaikissa osa-alueissa ja hänen panostaan ei kovinkaan helposti paikata.
Tulevaisuuden tähti Pavel Buchnevich kärsii selkäkivuista ja nyt vielä paras maalintekijä Michael Grabner jää sivuun ottelusta isovanhempansa kuolemantapauksen takia. Rangersin tilanne on siis vaikea, mutta näistä kaikista huolimatta joukkue pystyy pelaamaan voittavaa kiekkoa, kuten Hurricanes ottelu näytti.
Tuleva kamppailu tulee varmasti olemaan henkien taisto ja me uskomme vahvasti täydelliseen sirkukseen. Tässä kohtaamisessa on sen verran hohtoa ja sitä vanhanajan hulluuttu aina mukana, että lyömme otteluun tästä syystä maalikarkelot.
Muut valinnat:
Predators 1.87
New Jersey Devils – Vancouver Canucks alle 4,5 maalia 2.10
Buffalo Sabres – Edmonton Oilers 2-2 10.00
Chicago Blackhawks: Artemi Panarin 2.95 (tekee ainakin yhden maalin)
Calgary Flames: Mikael Backlund 5.30 (tekee ainakin yhden maalin)
Tästä Coolbetin NHL-kohteisiin!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…