NHL-draft 2016: Yö täynnä yllätyksiä?

Meidän NHL-kausi alkaa olla yhtä betsipäivää vaille valmis. Tulevana yönä NHL-maailmassa käydään Draft-tilaisuuden ensimmäinen kierros ja me lähestymme tilaisuutta betsaamisen kautta.

NHL-kausi 2015-2016 tapultiin pakettiin jo hetki sitten, mutta yksi betsipäivä on vielä edessä. Suomessa on juhannus juhla parhaimmillaan, mutta NHL-maailmassa ensi yönä Suomen aikaan on edessä yksi kauden hienoimpia hetkiä, kun Buffalossa käydään läpi tulevaisuuden tähtiä draft-tilaisuuden merkeissä.

Draft-tilaisuus alkaa tulevana yönä Suomen aikaan 02.00 ja tiedossa on tilaisuuden ensimmäinen kierros. Huomenna iltapäivällä on tiedossa kierrokset 2-7 ja pelaajien varaus alkaa tuolloin 17.00 Suomen aikaan.

NHL-kausi oli todella erikoinen, sillä yksikään kanadalaisjoukkue ei selvinnyt pudotuspelijunaan mukaan. Onneksi pientä lohtua tulee varaustilaisuuden merkeissä kanadalaisfaneille, kun Toronto Maple Leafs pääsee varaamaan ensimmäisenä joukkueena.

Kesän 2016 varaustilaisuuden ikäluokka on todella mielenkiintoinen paketti, sillä varattavien pelaajien joukossa on yksi vuosituhannen parhaaksi maalintekijäksi povattu hyökkääjä, kaiken mahdollisen ylityksen kerännyt keskuhyökkääjä ja roppa kaupalla lupaavia puolustajia.

Kymmenen ensimmäisen varaajan joukosta löytyy kuusi kanadalaisjoukkuetta. Lisäksi löytyy Jarmo Kekäläisen Columbus Blue Jackets, pitkään pohjamudissa ollut Buffalo Sabres, tulevaisuutta hyvin viime vuodet rakentanut Arizona Coyotes sekä Colorado Avalanche.

Me emme lähde spekuloimaan koko ensimmäisen kierroksen tilannetta, mutta kolmen ensimmäiseksi varaavan joukkueen lähtökohtiin ennen tilaisuutta otamme pienen näkökulman.

Toronto Maple Leafs

NHL-kaukaloiden rikkain seura pääsee aloittamaan varaustilaisuuden. Toronto Maple Leafs on tällä hetkellä niin suuressa rakennusvaiheessa, että heikompia saattaa hirvittää. Joukkueen koko johtoryhmä on laitettu uusiksi ja nyt tulevan ykkösvarauksen pitäisi olla nappisuoritus, jolla Maple Leafs palautetaan jälleen loistoonsa.

Joukkueesta löytyy jo entuudestaan monia tulevaisuuden tähtiä ja näistä suurimpana on ehdottomasti ruotsalaishyökkääjä William Nylander. Tulevassa varaustilaisuudessa joukkue hakee riveihinsä suurta tähteä, joka pystyy ottamaan vastuuta kaukalossa heti, kun uusi kausi starttaa lokakuussa.

Auston Matthewsia on pidetty lähes varmana ehdokkaana Maple Leafsin tulevaisuuden kansipoikana, mutta suomalaishyökkääjä Patrik Laine on jättänyt niin kovan markkina-arvon NHL-maailmaan jo nyt, että Maple Leafs on todella vaikean päätöksen edessä näiden kahden junnuähden kanssa.

Winnipeg Jets

Winnipeg Jetsin organisaatiossa ollaan tehty kivijalkatyötä jo monta vuotta ja nyt joukkueen pitkä uurastus alkaa kantaa hedelmää, sillä kivijalka on nyt valettu todella vankalle pohjalle. Joukkueen riveistä löytyy nuoria tulevaisuuden tähtiä, joten Jetsin tulevaisuus NHL:ssä näyttää enemmän kuin valoisalta.

Lainetta on povattu Jetsin seuraavaksi kaappaukseksi, mutta mikäli Toronto Maple Leafs ottaakin Laineen niin Jetsin on tarkoin harkittava, onko heidän tulevaisuutensa Matthewsin vai Jesse Puljujärven viitoittama tie.

Columbus Blue Jackets

Kekäläisen johtama Columbus Blue Jackets on varaustilaisuuden kolmas nimi. Joukkue on koko NHL-historiansa aikana vain kahdesti selviytynyt pudotuspeleihin mukaan, joten tulevaisuutta on rakennettu jo monia vuosia.

Blue Jackets tulee takuuvarmasti olemaan NHL:n kestomenestyjä muutamien vuosien päästä, sillä organisaatiosta löytyy nuoria taidokkaita pelaajia ja mikäli heidän kehitys jatkuu näin hyvää tahtia ei Blue Jacketsilla pitäisi olla huolta tulevaisuuden kannalta.

Puljujärven pitäisi olla Blue Jacketsin valitsema pelaaja, jos Matthews ja Laine on poimittu Oulun poikaa ennen.

Varaustilaisuus on aina yllätyksiä täynnä ja koskaan ei voi varmaksi sanoa, mitä tapahtuu seuraavaksi ja kenet pyydetään lavalle pukemaan pelipaita ylle. Tilaisuudessa käydään pelaajiakauppoja liukuhihna tahdilla ja tätä tilaisuutta ei kannata missään tapauksessa ohittaa.

Juhannuksen vietto tulee takuuvarmasti ottamaan veronsa, mutta mikäli ensi yönä 02.00 alkaen vielä on silmissä virtaa niin NHL-draft tilaisuus kannattaa katsoa.

 

Tässä meidän valinnat draft-tilaisuuden betseistä.

Me poimimme betsimme varaustilaisuuteen Veikkaushuoneen sekä Coolbetin tarjonnasta.

 

Patrik Laine varataan tilaisuuden ensimmäisenä?

Kyllä 4.75 (Veikkaushuone)

 

Olli Juolevi on varaustilaisuuden ensimmäisenä varattava puolustaja?

Kyllä 1.60 (Coolbet)

 

Norjalainen-pelaaja varataan varaustilaisuudessa?

Kyllä 2.30 (Coolbet)

 

Coolbet tarjoaa mahtavan talletusbonuksen!

Coolbet on uusi vedonlyöntisivusto, joka avasi ovensa tämän vuoden toukokuussa. Vedonlyöntiyhtiö tarjoaa tuotteitaan EU-lisenssillä ja tarjolla on todella uudenlainen vedonlyöntialusta, jota ei ole aikaisemmin nähty. Eurooppalaisen lisenssin ansiosta voitot ovat tuttuun tyyliin suomalaisille verovapaita.

Coolbet tarjoaa uusille asiakkailleen 100% talletusbonuksen jopa 200€ asti. Vvihjeet.com suosittelee Coolbetia vahvasti niin vedonlyönnin tulokkaille kuin kokeneille betsareille. Coolbet on trendikäs valinta urheiluvedonlyönnistä kiinnostuneille.

Coolbetin tarjous talteen tästä!

Veikkaushuone 

Veikkaushuone tarjoaa huippuluokan urheiluvedonlyöntiä sekä pokeri-, casino-, ja bingopelejä. Veikkaushuoneelle on myönnetty Maltan peliviranomaisten LGA:n pelilisenssi, mikä takaa varmasti valvotun ja rehellisen vedonlyöntitoiminnan harjoittamisen. Tämä mahdollistaaa myös EU-maiden pelaajille verovapaat voitot.

Korkeatasoisien pelielämyksien lisäksi mutkattomat sekä asiakaslähtöiset toimintatavat ovat keränneet kiitosta laajalla rintamalla. Veikkaushuoneen asiakkaana pääset osallistumaan lukuisiin erilaisiin kampanjoihin ja kilpailuihin, joissa on tarjolla mahtavia palkintoja.

Veikkaushuoneella on tarjolla uusille asiakkaille 100% talletusbonus vedonlyöntiin ensitalletuksen yhteydessä, kun käytät koodia VEIKKAUSHUONE100.

Tämä tarkoittaa, että ensitalletuksesi tuplataan aina sataan euroon saakka. Saat siis esimerkiksi 50€ talletuksella itsellesi 100€ pelirahaa.

Siirry Veikkaushuoneelle ja lunasta bonus!

Aiheeseen liittyvät uutiset