Päivän Peli on uusin lisä Coolbetilla!
Coolbetilta on jälleen tullut ulos uutta ja jännittävää! Tällä kertaa tarjontaan tuotiin mukaan niin kutsuttu Päivän Peli.
Päivän Peli uutuuden pääpointit
Coolbetin uutukainen nimeltänsä Päivän Peli on nimensä mukaisesti tarjolla joka päivä. Päivän Peliksi valitaan yksi ottelu, johon on tarjolla runsaasti pelattavia kohteita. Päivän Pelin kohteissa on myös mehevät kertoimet, sillä vetoja pääsee laittamaan sisään 100% palautuksen kertoimiin.
Kirsikkana kakun päällä on 0-0 vakuutus eli saat rahat takaisin 20€ panokseen asti, mikäli kyseinen ottelu päättyy lukemiin 0-0. Tästä vakuutuksesta käytetään myös nimeä tylsän matsin vakuutus, joskin tietyt tahot saattavat silti argumentoida 0-0 matsien olevan myös mielenkiintoisia!
Tänään luvassa Saksa – Norja
Tänään Päivän Pelinä nähdään Saksan ja Norjan välinen jalkapallotaisto. Saksa pääsee kotonaan ottamaan mittaa ennakkoon luonnollisesti selvästi heikommasta Norjasta.
Saksa tuskin kuitenkaan ihan mitään hurlumhei lukemia latoo taululle, sillä Norja on ollut ihan hyvä omassa päässään. Uskon Saksan tottakai vievän matsin nimiinsä, mutta Norjan +3 maalin tasoitus 1.70 kertoimella vaikuttaa kelvolliselta valinnalta.
Mikäli taas uskoo Norjan onnistuvan maalin teossa, saa tälle kertoimeksi peräti 2.36!
Yhtä kaikki hyvää uutta on taas tuotu Coolbetille tarjontaan ja Päivän Peliä pääsee siis tästä alkaen tutkailemaan päivittäin!
Tästä Coolbetin MM-karsinta -kohteisiin!
Tästä Coolbetin pelitili auki!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…