Päivän Vetovihje: Kärpät pesee tänään kasvonsa!
Liigassa pelataan tänään viimeiset runkosarjapelit. Mielestämme jopa ylivoimaisesti potentiaalisin matsi pelataan Raksilassa, jonne vieraaksi saapuu KalPa. Kärpillä on meneillään neljän ottelun tappioputki, kun taas KalPa on voittanut kuusi peliä putkeen. Tämän emme anna hämätä, vaan luotamme rohkeasti isäntiin.
Päivän Vetovihje: Kärpät pesee tänään kasvonsa!
Valinta: Kärpät -1,5 (2.30 @Coolbet)
Tämän kauden keskinäiset kohtaamiset menevät oululaisten hyväksi 2-1. Kaksi ensimmäistä ratkesi Kärpille jo varsinaisella peliajalla. Viimeisin, Kuopiossa pelattu ottelu olikin mielenkiintoinen tapaus. Kolmanteen erään mentäessä isännät johtivat matsia 5-0, kunnes Kärpät nakutti 14 minuutin sisällä 5 osumaa. Ottelu päättyi lopulta Kalakukkojen hyväksi 6-5 jatkoajan jälkeen.
Kärppien runkosarja tulee päättymään voittoon vähintään kahdeksalla pisteellä. KalPa sijoittuu kuudenneksi, eikä se voi nousta tai tippua, kävi pelissä kuinka tahansa.
Kärppien tekeminen on sanalla sanottuna ollut nihkeää viime aikoina. Viimeisestä kymmenestä matsista sillä on kolme voittoa. Tähän tosin löytyy selitys – joukkue on varmistanut runkosarjan voiton jo tovi sitten, ja lepuutuksia on nähty. Kärpät pelasi torstaina HPK:ta vastaan, häviten 4-0. Oululaiset pelasivat ilman Julius Junttilaa, Mikael Ruohomaata, Miika Koivistoa, Saku Mäenalasta, Ville Leskistä, Lasse Kukkosta ja Kristian Vesalaista. Nyt nämä kaikki herrat nähdään kaukalossa. Tällä ratkaisulla valmentaja Manner on selvästi ilmaissut, että joukkue ei aio marssia pudotuspeleihin viiden ottelun tappioputkessa.
KalPa on kyennyt kurinalaiseen peliin. Se on kaatanut kovia joukkueita, ja yksi selitys löytyy tarkasta oman pään pelistä. Kuopiolaisten jokainen kentällinen on kuitenkin heikompi kuin illan vastustajan, eikä joukkueella ole samanlaista motivaatiota ottelussa kuin Kärpillä.
Luotamme, että petolauma pesee kasvonsa kotiyleisön edessä, ennen kuin se suuntaa kohti pudotuspelejä. Tänään pelataan Kärppien voittoa tasoituksen kera, josta Coolbet tarjoaa oikein maukasta kerrointa!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Päivän Liiga-vihje: Kerholle tarjotaan ylikertoimia
Lätkäkauden varmin merkki on vihdoin käsillä: Liigan alku! Viikonloppu käynnistyy makeasti, kun perjantaina pelataan täysi…
Motonet GP:ssä kisaillaan keskiviikkona!
Kotimainen yleisurheilukausi polkaistaan kunnolla käyntiin keskiviikkona, kun kauden 2018 ensimmäinen Motonet GP kilpaillaan Espoossa. Muut…
Päivän Vetovihje: T-Mobile Arenalla pelataan räiskyvä ottelu!
NHL:n finaalisarja etenee tulevana yönä viidenteen kohtaamiseen. Washington Capitals on karistellut otteluvoitoissa jo 3-1 johtoon.…
Päivän Vetovihje: Washington Capitals iskee finaalisarjan katkolle
NHL:n finaalisarja jatkuu ensi yönä neljännellä ottelulla. Washington Capitals johtaa sarjaa otteluvoitoin 2-1. Kahdessa viime…
Päivän Vetovihje: Washington Capitals ottaa Vegasista niskalenkin
Sunnuntain vastaisena yönä Capital One Arenalla pelataan Stanley Cup -finaalisarjan kolmas ottelu. Washington Capitals voitti…
Päivän Vetovihje: NHL:n finaalisarjassa ei räiskitä maaleja
Vegas Golden Knights ja Washington Capitals kohtaavat ensi yönä finaalisarjan toisessa ottelussa. Vegas vei ensimmäisen…