Päivän Vetovihje: New York Islanders katkaisee pitkittyneen tappioputkensa!
Viikon ensimmäinen Päivän Vetovihje isketään käyntiin lätkällä. Hypätään suoraan tulevan yön NHL-kierrokseen, jossa pelataan yhteensä viisi ottelua. Viimeisenä starttaa Canucksin ja Islandersin välinen taisto, ja uskomme, että vieraat saavat vihdoin käännettyä kurssinsa oikeaan suuntaan.
Päivän Vetovihje: New York Islanders katkaisee pitkittyneen tappioputkensa!
Valinta: New York Islanders Money Line (2.00 @Coolbet)
Kuluneella kaudella joukkueet ovat kohdanneet vain kerran. Ottelu pelattiin marraskuun lopussa New Yorkissa, ja se päättyi isäntien hyväksi 5-2. Viime kaudella joukkueet kohtasivat kahdesti ja Isles voitto molemmilla kerroilla.
Läntisessä konferenssissa Vancouver sijoittuu toiseksi viimeiseksi. Islandersin tilanne onkin huomattavasti kiinnostavampi – se on tipahtanut idässä kahdennelletoista sijalle, ja kohta alkaa olemaan viimeiset hetket käynnistellä konetta. Kaikki on vielä mahdollista, sillä pudotuspelipaikkaan on eroa vain viisi pistettä. Nyt pitäisi kuitenkin alkaa pelaamaan.
Viimeisestä kymmenestä pelistä isännillä on vain kolme voittoa. Loukkaantumiset ovat olleet jengin harmina jo pidempään: muun muassa Loui Eriksson, Christopher Tanev sekä Markus Granlund ovat edelleen sivussa. Toisekseen tekeminen kentällä on ailahtelevaa, esimerkiksi lähiaikoina Canucks on kaatanut Boston Bruinsin 6-1, ja Dallas Starsin 0-6. Seuraavissa matseissa tulikin pataan selvästi heikommilta joukkueilta.
On rehellistä sanoa, että Islesillä menee tällä hetkellä huonommin kuin Vancouverilla, ainakin voittojen valossa. Joukkue on hävinnyt kuusi peliä putkeen, ja viimeisestä viidestätoista matsista sillä on neljä voittoa. Myös vierailla on useampi loukkaantuminen päällä, mutta niillä ei voi selittää tappioita. Viime pelissä Pittsburgh Penguinsia vastaan kuitenkin nähtiin että tekeminen on menossa parempaan suuntaan. Isles piti johtoasemaa käytännössä läpi koko ottelun, kunnes Pens tuli kolmannen erän puolivälissä tasoihin ja voitti jatkoajalla. Tappio oli vuorenvarmasti turhauttava, mutta tähän otteluun täytyy lähteä samalla fokuksella.
Vierasvoittoa (JA + RL mukaan lukien) pelataan kahdesta syystä: 1. Islesillä on vielä jotain mistä taistella. 2. Peliyhtiöt ovat asettaneet sen liian suureksi altavastaajaksi.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Päivän Liiga-vihje: Kerholle tarjotaan ylikertoimia
Lätkäkauden varmin merkki on vihdoin käsillä: Liigan alku! Viikonloppu käynnistyy makeasti, kun perjantaina pelataan täysi…
Motonet GP:ssä kisaillaan keskiviikkona!
Kotimainen yleisurheilukausi polkaistaan kunnolla käyntiin keskiviikkona, kun kauden 2018 ensimmäinen Motonet GP kilpaillaan Espoossa. Muut…
Päivän Vetovihje: T-Mobile Arenalla pelataan räiskyvä ottelu!
NHL:n finaalisarja etenee tulevana yönä viidenteen kohtaamiseen. Washington Capitals on karistellut otteluvoitoissa jo 3-1 johtoon.…
Päivän Vetovihje: Washington Capitals iskee finaalisarjan katkolle
NHL:n finaalisarja jatkuu ensi yönä neljännellä ottelulla. Washington Capitals johtaa sarjaa otteluvoitoin 2-1. Kahdessa viime…
Päivän Vetovihje: Washington Capitals ottaa Vegasista niskalenkin
Sunnuntain vastaisena yönä Capital One Arenalla pelataan Stanley Cup -finaalisarjan kolmas ottelu. Washington Capitals voitti…
Päivän Vetovihje: NHL:n finaalisarjassa ei räiskitä maaleja
Vegas Golden Knights ja Washington Capitals kohtaavat ensi yönä finaalisarjan toisessa ottelussa. Vegas vei ensimmäisen…