Päivän Vetovihje: Wild jatkaa voittojen parissa Vancouverin kustannuksella
Perjantain urheilutarjonta on tavallista hiljaisempi, mutta tulevan yön NHL-kierros ei jätä meitä pulaan. Kierroksella pelataan neljä ottelua, ja mielestämme potentiaalisin löytyy Rogers Arenalta jonne vieraaksi saapuu Minnesota Wild. Vancouverin ja Minnesotan kuntokäyrät osoittavat täysin eri suuntiin, eikä meiltä heru isännille luottoa.
Päivän Vetovihje: Wild jatkaa voittojen parissa Vancouverin kustannuksella
Valinta: Minnesota Wild -0,5 (2.05 @Coolbet)
Tällä kaudella joukkueet ovat ehtineet kohdata kahdesti. Molemmat ottelut pelattiin Minnesotassa. Ensimmäisen kohtaamisen Canucks voitti 0-1 lukemin, ja seuraavakin meni Vancouverille jatkoajan jälkeen numeroin 2-3. Nyt on Wildin aika napata revanssi.
Minnesota sijoittuu lännessä neljänneksi ja niillä tietämillä se pyrkii pysyttelemään. Kolmanteen sijaan sillä on matkaa kahdeksan pistettä, mutta takana roikkuu peräti seitsemän vaarallista joukkuetta. Wild onkin napsinut pisteitä tehokkaasti viime aikoina, ja saman kaavan luotamme jatkuvan ensi yönä. Isännillä on kasassa 59 pistettä, mikä tekee siitä liigan neljänneksi heikoimman joukkueen.
Vancouverilla on allaan neljä perättäistä kotipeliä, ja näistä se on napannut yhden voiton (jatkoajalla Islandersia vastaan). Viimeisestä viidestätoista matsista joukkueella on vain neljä voittoa. Canucksin tekemistä voisi kuvailla seuraavasti: silloin kun se onnistuu maalinteossa, niin onnistuu myös vastustajakin. Muutamaa suonenvetoa lukuunottamatta Vancouverin pelit ovat olleet todella nihkeitä. Tilannetta ei helpota sen pitkä sairastupa-lista.
Wildilla on takana pari lepopäivää. Ennen tätä ottelua se pelasi kaksi kotiottelua, voittaen molemmat selkein lukemin. Minnesota pelaa tehokkaasti hyökkäyspäässä, mikä ei lupaa hyvää Vancouverin heikolle alakerralle. Joukkue on kyennyt ennen kaikkea tasaiseen ja kurinalaiseen suorittamiseen.
On todella vaikeaa nähdä kotijoukkueella saumoja tässä ottelussa. Minnesota ei ole näyttänyt kaukalossa minkäänlaisia merkkejä lepsuilusta tai ailahtelevaisuudesta. Vancouver on heikompi osapuoli jokaisella osa-alueella, joten tänään pelataan vierasvoittoa hyvällä kertoimella!
Aiheeseen liittyvät uutiset
Päivän Liiga-vihje: Kerholle tarjotaan ylikertoimia
Lätkäkauden varmin merkki on vihdoin käsillä: Liigan alku! Viikonloppu käynnistyy makeasti, kun perjantaina pelataan täysi…
Motonet GP:ssä kisaillaan keskiviikkona!
Kotimainen yleisurheilukausi polkaistaan kunnolla käyntiin keskiviikkona, kun kauden 2018 ensimmäinen Motonet GP kilpaillaan Espoossa. Muut…
Päivän Vetovihje: T-Mobile Arenalla pelataan räiskyvä ottelu!
NHL:n finaalisarja etenee tulevana yönä viidenteen kohtaamiseen. Washington Capitals on karistellut otteluvoitoissa jo 3-1 johtoon.…
Päivän Vetovihje: Washington Capitals iskee finaalisarjan katkolle
NHL:n finaalisarja jatkuu ensi yönä neljännellä ottelulla. Washington Capitals johtaa sarjaa otteluvoitoin 2-1. Kahdessa viime…
Päivän Vetovihje: Washington Capitals ottaa Vegasista niskalenkin
Sunnuntain vastaisena yönä Capital One Arenalla pelataan Stanley Cup -finaalisarjan kolmas ottelu. Washington Capitals voitti…
Päivän Vetovihje: NHL:n finaalisarjassa ei räiskitä maaleja
Vegas Golden Knights ja Washington Capitals kohtaavat ensi yönä finaalisarjan toisessa ottelussa. Vegas vei ensimmäisen…