Päivän Vetovihje: Yhdestoista perättäinen osuma hakusessa – tällä kertaa luotetaan Coloradoon
Nyt aletaan olemaan jo jännän äärellä, kun hakusessa on yhdestoista perättäinen Päivän Vetovihje -osuma. NHL:ssä pelataan tänään viisi Prime Time -ottelua, ja mielestämme potentiaalisin matsi pelataan Pepsi Centerissä jonne saapuu vieraaksi Detroit Red Wings.
Päivän Vetovihje: Yhdestoista perättäinen osuma hakusessa – tällä kertaa luotetaan Coloradoon
Valinta: Colorado Avalanche -0,5 (1.92 @Coolbet)
Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet vain kerran. Matsi pelattiin marraskuussa Detroitissa, ja tuolloin Colorado voitti jatkoajan jälkeen 3-4 lukemin. Tänään luotetaan selvään kotivoittoon.
Colorado sijoittuu läntisessä konferenssissa kuudenneksi. Sillä on kasassa 84 pistettä, mutta niin on myös perässä tulevilla Anaheim Ducksilla, Los Angeles Kingsillä sekä Dallas Starsilla. Avalanche on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin edellä manitut joukkueet. On sanomattakin selvää, että jokaisesta pelistä tarvitaan pisteitä. Detroit majailee idässä kolmanneksi viimeisenä.
Isäntien tekeminen on pääasiassa ollut vakuuttavaa ja ennen kaikkea tasaista. Viimeisestä kymmenestä ottelusta se on voittanut kuudesti (kaikki varsinaisella peliajalla) ja jokainen vähintään kahden maalin erolla. Viime pelissä Avalanche hävisi Nashville Predatorsille tiukan taistelun jälkeen 2-4. Joukkueen ykköskenttä (Rantanen – MacKinnon – Landeskog) on älyttömän vaarallinen kenen tahansa vastustajan päädyssä, ja juurikin tämä kenttä on ollut liekeissä viime aikoina.
Detroit möyrii pohjamudissa. Sillä on meneillään koko kauden pisin tappioputki (yhdeksän ottelua), eikä se tunnu katkeavan millään. Ruuti on märkää ja omassa päässä helisee liikaa. Illan ottelu on Detroitille viides perättäinen vieraspeli, joten lähtökohdat ovat vaikeat.
Mikään seikka ei saa vaakakuppia kallistumaan vierasvoittoon. Coloradon vire sekä motivaatio puhuu puolestaan. Coolbet tarjoaa isäntien suorasta voitosta melkein kakkosen kerrointa, mikä kelpaa peleille.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Päivän Liiga-vihje: Kerholle tarjotaan ylikertoimia
Lätkäkauden varmin merkki on vihdoin käsillä: Liigan alku! Viikonloppu käynnistyy makeasti, kun perjantaina pelataan täysi…
Motonet GP:ssä kisaillaan keskiviikkona!
Kotimainen yleisurheilukausi polkaistaan kunnolla käyntiin keskiviikkona, kun kauden 2018 ensimmäinen Motonet GP kilpaillaan Espoossa. Muut…
Päivän Vetovihje: T-Mobile Arenalla pelataan räiskyvä ottelu!
NHL:n finaalisarja etenee tulevana yönä viidenteen kohtaamiseen. Washington Capitals on karistellut otteluvoitoissa jo 3-1 johtoon.…
Päivän Vetovihje: Washington Capitals iskee finaalisarjan katkolle
NHL:n finaalisarja jatkuu ensi yönä neljännellä ottelulla. Washington Capitals johtaa sarjaa otteluvoitoin 2-1. Kahdessa viime…
Päivän Vetovihje: Washington Capitals ottaa Vegasista niskalenkin
Sunnuntain vastaisena yönä Capital One Arenalla pelataan Stanley Cup -finaalisarjan kolmas ottelu. Washington Capitals voitti…
Päivän Vetovihje: NHL:n finaalisarjassa ei räiskitä maaleja
Vegas Golden Knights ja Washington Capitals kohtaavat ensi yönä finaalisarjan toisessa ottelussa. Vegas vei ensimmäisen…