Fc Vasen Pakki – Sunnuntain Valioliiga-vihjeet
Oikein loistavaa sunnuntaita kaikille. Meikäläinen on tässä jonkun aikaa elellyt taas hiljaiseloa, mutta palataan takaisin kovaakin kovemmalla ryminällä! Sunnuntai ja kolme Valioliiga -ottelua istuu tähän päivään kuin mies naiseen.
Aston Villa – Arsenal
Valinta: Yli 2.5 maalia (1,86)
Villa Parkille saapuu vieraita sarjataulukon kärkipäästä, kun keskiviikkona Mestarien liigan jatkopaikan varmistanut Arsenal lähtee murskaamaan sarjataulukon viimeiseksi valahtanutta Aston Villaa. Arsenal on viime aikoina kunnostautunut erityisesti hyökkäyspelissä ja kun vastassa on yksi sarjan heikoimmin puolustavista joukkueista saattaa verkot heilua totuttuun tapaan oikein kunnolla.
Arsenalin vahvuus on nimenomaan hyökkäyksessä, mutta ”helpoissa” peleissä on puolustuksella ollut tapana hieman rakoilla. Tasoitusvetoihin en uskalla lähteä, mutta yli 2,5 maalia tuntuu oikealta valinnalta.
Liverpool – West Bromwich
Valinta: Alle 2,5 maalia (1,75)
Liverpool saa vuorostaan vieraita Anfieldille, kun West Bromwich lähtee hakemaan pisteitä Jürgen Kloppin suojateilta. West Bromwich on tällä kaudella ollut erityisesti vieraissa monelle joukkueelle piikki lihassa ja tiivis puolustuspeli on satunnaisesti ajanut isommatkin Valioliiga -tähdet hermoromahduksen partaalle.
Tänään luvassa on tasainen, mutta täysin Liverpoolin kontrollissa oleva peli. Maaleja tuskin nähdään hirveästi ja 1-0 tulosveikkaus tuntuu todella osuvalta tähän kamppailuun. Näin myös vihjattu alle 2,5 maalia tuntuu loistavalta valinnalta.
Maalintekijöitä
Giroud (Arsenal) 2,00
Coutinho (Liverpool) 2,95
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…