Superpesis perjantaina: Koskenkorva – Seinäjoki

Pesäpallo | Vvihjeet.com

Miesten Superin illan ainoassa ottelussa taistellaan Pohjanmaan herruudesta, kun Koskenkorvan Urheilijat saa vastaansa Seinäjoen JymyJussit. Joukkueiden kaksi aiempaa kamppailua ovat päättyneet molempien kotijoukkueiden voittoihin.

Sarjajumbo Koskenkorvan kausi on ollut murheellinen, mutta joukkueella on vielä mahdollisuus välttää sarjan viimeinen sija Kankaanpään todellisen sulamisen ansiosta. KoU väijyykin enää kahden pisteen päässä Kankaanpäästä. Koskenkorva on myös viime aikoina taistellut miehekkäästi ja pystynyt kiusaamaan suosikkijoukkeita lyöjä-ässä Jere Dahlströmin johdolla.

Seinäjoki puolestaan tavoittelee vielä kuumeisesti pudotuspelipaikkaa. Joukkue on yhden pelin vähemmän pelanneena kuuden pisteen päässä Kouvolasta ja Hyvinkäästä, joten kaikki on vielä omissa käsissä. Selvää on kuitenkin se, että Koskenkorvaa vastaan joukkueella ei vain ole tänään varaa hävitä.

Seinäjoella on laadukkaampi ja ennen kaikkea leveämpi materiaali sekä ulko- että sisäpelin suhteen, ja tämän lisäksi motivaatio on taatusti kunnossa. Tänään uskommekin siihen, että Seinäjoki tulee kääntämään ottelun väkisin itselleen KoU:n kotiedusta huolimatta, joten lapulle valitaan erittäin hyvä suoran vierasvoiton kerroin 2.60.

Aiheeseen liittyvät uutiset