Superpesis Playoffs: Kaksi sarjaa katkolla lauantaina
Eilisessä Kiri-KPL -matsissa tuli tyrkättyä kohtalaisen isoa panostusta Kouvolan suuntaan lopulta karuin seurauksin. Kirin soturit taistelivat repaleisella kokoonpanolla 2. pelinjohtaja lukkarinaan uskomattoman ottelun ja voittivat Koplan puhtaasti 2-0. Se siitä. Tänään ylemmissä pudotuspeleissä pelataan jälleen kolme ottelua, ja sarjat ovat katkolla Sotkamossa sekä Joensuussa.
Sotkamon Jymy – Alajärven Ankkurit
Valinta: Alle 14,5 juoksua (1.65)
Jymy oli ensimmäisessä matsissa todella isoissa vaikeuksissa Ankkureita vastaan kotonaan, mutta paransi toisessa ottelussa peliään odotetusti. Etenkin toisella jaksolla myös Jymyn sisäpeli alkoi rullaamaan tuottoisasti, ja sarja onkin tänään katkolla Hiukassa. Ankkureiden taistelu on ollut silti hienoa seurattavaa.
Sotkamo on tänään suursuosikki voittoon, ja Ankkureilta vaadittaisiinkin kauden parasta esitystä Jymyn epäonnistumisilla höystettynä, mikäli joukkue haluaa sarjan takaisin Kitrolle viedä.
Juoksumäärien suhteen lähtökohdat ovat jälleen tänään toisenlaiset kuin koppareiden painajaismaisessa Kitron ilta-auringossa. Hiukassa ei tulla näkemään oletusarvoisesti yhtä paljon juoksuja kuin Alajärvellä. Sotkamon ulkopeli alkaa olla ainakin Ankkureita vastaan tikissä, joten joukkue tulee katkaisemaan sarjan tänään rutiinilla. 14,5 juoksua on melko korkea raja, ja sen pitäisikin tänään riittää underiin.
Vimpelin Veto – Pattijoen Urheilijat
Valinta: Alle 14,5 juoksua (2.11)
Vimpeli oli sisäpelin osalta aivan yössä torstaina Rännärillä. Joukkue ei saanut vaihtotilannepelaamista eikä kotiutuksia toimimaan kunnolla missään vaiheessa ottelua. PattU pystyikin venymään kotonaan upeaan ja täysin ansaittuun voittoon puhtaasti 2-0 (3-1, 4-1) tasoittaen samalla sarjan tilanteeksi 1-1. Esille nousi jälleen myös lähes jokasyksyinen kysymys Vedon kasetin kestävyydestä tosipeleissä.
Vimpeli tulee tänään kotiyleisönsä eteen Saarikentälle varmasti sisuuntuneena, ja on edelleen suosikki sekä ottelun että sarjan voittoon. Joukkueen pitäisi kuitenkin keksiä lääkkeet erityisesti etutilanteen purkamiseen, jota PattU:n kovassa iskussa oleva lukkari Topi Kosonen pystyi sotkemaan torstaina mielin määrin. Lisäksi kotiutustilanteissa Vedon jokeriosasto Janne Mäkelän johdolla oli syväjäässä.
Saarikentällä lähtökohdat ovat hieman runsasjuoksuisemmat kuin Rännärillä, mutta uskon silti korkean 14,5 juoksun rajan riittävän kahden aiemman matsin tapaan myös tänään underiin. Kerroin 2.11 on tähän kohtaan todella hyvä tarjous!
Joensuun Maila – Hyvinkään Tahko
Valinta: Ei peliä.
Joensuu on kestänyt hyvin ennakkosuosikin paineet ja hoitanut kaksi aiempaa ottelua puhtaasti 2-0. Tahkolla on ollut molemmissa matseissa pieni sana sanottavanaan, mutta lopulta JoMan varma ulkopeli on kääntämässä sarjaa joensuulaisille. Vaikka sisäpeli onkin ajoittain ollut hieman tahmeaa, joukkue on pystynyt tehtailemaan jokaisella jaksolla tiukoissa paikoissa tarvittavat juoksut voittoon.
Joensuu tuleekin hyvin todennäköisesti katkaisemaan sarjan tänään Mehtimäellä, mutta kertoimet eivät tässä kohtaa mairittele. Lisäksi juoksumäärien suhteen ottelua on hyvin vaikea arvioida, sillä molemmilta joukkueilta löytyy kovaa läpilyöntipotentiaalia ja tulivoimaa. Ensimmäinen ottelu Mehtimäellä oli vähäjuoksuinen, mutta toisessa matsissa Pihkalassa taottiin jo ensimmäisessä vuoroparissa läpäreiden saattelemana 9 juoksua. Tämä kohde jätetäänkin väliin.
Aiheeseen liittyvät uutiset
Triplaus käyntiin futiksella ja lätkällä!
Triplaus käynnistetään tällä kertaa jääkiekon ja jalkapallon voimin. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Triplaus…
Triplaus käyntiin Liiga-kohteilla!
Tämän viikonlopun Triplaus käynnistetään Liiga-kohteilla. Triplauksen kaikki kohteet pyörähtävät käyntiin klo 18:30. Triplaus - päivä…
Voittoputki-kisa – voita VIP-liput jääkiekon MM-kisoihin!
Coolbetin Voittoputki-kisa on taas täällä! Kerrytä itsellesi pisin jääkiekkovetojen Voittoputki ja voita 2 VIP-lippua toukokuussa…
Tuplaus & päivä 2 – suuntana Championship
Tuplaus jatkuu tänään yhden lapun voimin. Tänään tuplauksen kohteet poimittiin Englannin Championshipista. Ottelut potkaistaan käyntiin…
Tuplaus käyntiin kotimaan Liigasta!
Tuplaus käynnistetään tällä viikolla kahden lapun voimin. Maanantain ensimmäinen kohde käynnistyy klo 18:30. Tuplaus -…
Triplaus käynnistää viikonlopun!
Triplaus käynnistetään tänään kolmella futiskohteella. Perjantain ensimmäinen kohde käynnistyy Italiassa klo 19:45. Triplaus - päivä…